Voimaa puutarhayritysten osaamiseen – seminaari, Hollola

Miten vastata ammattikeittiön kysyntään?

Voimaa puutarhayritysten osaamiseen VoPu -hanke käynnistyy tilaisuudella, jossa osallistujat pääsevät vaikuttamaan hankkeen tulevaan toimintaan ja pohtimaan, miten vastata ammattikeittiöiden kysyntään.
Seminaari on maksuton.

Paikka: Viking Genetics, Korpikyläntie 77, Hollola
Aika: 8.12.2016 klo 12-16 Continue reading ”Voimaa puutarhayritysten osaamiseen – seminaari, Hollola”

Lähiliikunta-alue on Vojakkalan kylän yhteinen kuntoilupaikka

Lopen Vojakkala sai tänä vuonna uuden kuntoilualueen, kun tanssilavan viereen pystytettiin ulkokäyttöön tarkoitettu kuntoilulaite. Samalla parkkialueen alalaitaan tehtiin tilaa pallokentälle. Koko lähiliikunta-alue on kylän asukkaiden vapaassa käytössä vuorokauden ympäri tuoden kylälle hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.

Vojakkalan kylässä Lopella voi nyt kuntoilla entistä monipuolisemmin ulkona, kun Vojakkalan tanssilavan läheisyyteen pystytettiin ulkokäyttöön tarkoitettu kuntolaite. Laite sisältää viisi, koko kehon harjoitteluun tarkoitettua liikettä. Lisäksi parkkialueena toiminutta nurmikenttää kunnostettiin pallopelejä varten. Vojakkalan Valpas ry haki ja sai lähiliikunta-alueen tekemiseen rahoitusta EU:n maaseuturahastosta Leader-ryhmä EMO ry:ltä.

─ Kuntoilulaite on otettu vastaan erittäin hyvin ja sitä on käytetty yllättävän paljon. Kyläläiset tulevat pyörällä tai kävellen iltalenkin lomassa kuntoilemaan, ja postilaatikossa olevaan vihkoon on tullut paljon merkintöjä käynneistä, hankevastaavana toimiva Vojakkalan Valppaan jäsen Essi Tuomenoja hymyilee.

Ajatus uuden kuntoilulaitteen hankintaan lähti Tuomenojan omasta ideasta. Continue reading ”Lähiliikunta-alue on Vojakkalan kylän yhteinen kuntoilupaikka”

Tutustumispäivä koneistustoimintaan – Sarlin Race Service, Riihimäki

Tervetuloa tutustumaan Sarlin Race Servicen toimintaan, tuotteisiin ja koneistustoimintaan. CNC-koneemme koneistavat demo-osia päivän aikana. Esillä on myös Energyn kartingkalustoa.

Sarlin Race Service on saanut CNC-monikoneistustoiminnan hankintaan investointitukea Linnaseutu ry:ltä.

Tarjolla myös kahvia ja kakkua!

Tervetuloa !

 

 

 

Kaukaa katsottuna kaikki kunnossa

Tiedottaja Ulla muistutteli tuossa, että olin lupautunut kirjoittamaan blogia Hämeenraittiin, ja että dead-linekin alkaa lähestyä. Kysyin, oliko hänellä jotakin tiettyä aihetta mielessä. Ulla vastasi, että kirjoita vaikka Kreikan matkasta. Selvä!

Olin todellakin lokakuun loppupuolella kolme päivää Kreikan Thessalonikissa työmatkalla. Eikös kuulostakin mukavalta? Kolmen päivän maksettu miniloma aurinkoisessa Kreikassa! Totuus on kuitenkin toinen. Auringon näin kerran pilven raosta. Pääosin oli pilvistä, tuulista ja koleaa. Sillä ei sinänsä ollut merkitystä, sillä järjestettyä ohjelmaa oli aamusta iltakahdeksaan joka päivä. Ei siinä paljon olisi ehtinyt aurinkoa ottaakaan.

Kyseessä oli FARNET:in eli kalatalouden toimintaryhmien Euroopan komission alaisen kattojärjestön koulutus- ja verkostoitumisseminaari. Näihin tilaisuuksiin osallistuminen on edullista aktivaattoreille, sillä majoitus ja matkat maksetaan sieltä ”isosta kirstusta” eli itse ryhmille jää osallistumisesta hyvin vähän maksettavaa. Continue reading ”Kaukaa katsottuna kaikki kunnossa”

Uimaranta on Kokkilan kylän käyntikortti

Roska-autoralli kylän raitilla hiljentyi uuden, yhteisen jätekatoksen myötä

Kun Särkemän rantaan saapuu Hauhon Kokkilassa, on vastassa kuvankaunis järvimaisema. Niemennokassa on grillikota, ruokapaikka ja bio-wc, rannalla uusi uimalaituri istumapenkkeineen. Vähän kauempana kylän raitilla komeilee puolestaan uusi, koko kylän yhteinen jätekatos. Kokkilan kyläyhdistys haluaa säilyttää kylän vireänä, ja siksi aluetta on kehitetty talkoovoimin. Asukkaat osallistuvat talkoisiin, jotta sekä vakituiset asukkaat, kesäasukkaat että vierailijat viihtyisivät kylällä.

─ Haluamme pitää uimarannan alueineen ikään kuin käyntikorttina kylälle ja haluamme olla alueesta ylpeitä. Paikka on kaunis, ja pidämme rantaa kunnossa, jotta sinne on kiva tulla, Kokkilan kyläyhdistyksen aktiivi ja puheenjohtaja Markku Rantti hymyilee.

Markku Rantti on kylän puuhamies. Taustalla niin ikään Leader-rahoituksella toteutettu roskakatos.

Kokkila-Juntula-Hahtala alueella, jossa Kokkilan kyläyhdistys toimii, asuu tällä hetkellä 97 asukasta – kotitalouksia on 44. Kun jotakin pitää korjata, siivota tai tehdä, talkoisiin saadaan aina mukaan 20-30 aktiivista kyläläistä.

─ Meidän tarkoituksemme on tuoda vireyttä ja elinvoimaa kylälle ja pitää yhteisöllisyyttä yllä. Äkkiä matkailijat ja kesämökkiläiset kaikkoavat, jos paikat eivät ole kunnossa. Nyt rannalle tullaan kauempaakin, Rantti toteaa. Continue reading ”Uimaranta on Kokkilan kylän käyntikortti”

Reitit menestykseen luo uutta virtaa Etelä-Päijänteen alueen matkailulle

Etelä-Päijänteen alueen matkailua kehitetään yhteistyön voimin. Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Padasjoen ja Sysmän alueelle luodaan matkailualan yritysten ja yhteisöjen verkostoa, joka tarjoaa asiakkailleen laadukkaita retkeily- ja majoituspalveluita matkailijoiden tarpeet huomioiden. Verkostoa koostaa Reitit menestykseen -hanke.

─ Kehitämme matkailun palveluita siten, että niistä voitaisiin muodostaa yhteistyössä toteutettuja tuotteita sekä koulutamme ja jaamme tietoa. Verkostoituminen alan toimijoiden kesken sekä opintomatkat kuuluvat myös toimintaan. Lisäksi tärkeää on erilaisten matkailullisten reittien kehittäminen ja uusien reittien luominen sekä yhteydet alueen muihin matkailuhankkeisiin, Reitit menestykseen -hankkeen projektipäällikkö Johannes Sipponen summaa.

Reitit menestykseen -hankkeen tavoitteena on luoda uutta virtaa matkailuun liittyviin palveluihin Etelä-Päijänteen alueella. Hanketta toteuttaa Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry ja se saa rahoituksensa maaseuturahastosta Päijänne-Leader ry:ltä, jonka kanssa yhteistyötä tehdään tiiviisti. Toiminta-alueeseen kuuluu viisi kuntaa – Padasjoki, Sysmä, Asikkala, Heinola ja Hartola.

Alueelle halutaan entistä konkreettisempia matkailutuotteita ja -paketteja, joita on helppo myydä ja ostaa. Ajatuksena on koota viikkokalenteri alueella olevien palveluiden takuulähdöistä. Ohjelmassa olisivat tietyt takuuajat, jolloin esimerkiksi pääsisi melontaretkelle, opastetulle kierrokselle tai vaikkapa risteilylle. Monille tällainen kokonaisuus on tuttu Lapin matkailukohteista. Continue reading ”Reitit menestykseen luo uutta virtaa Etelä-Päijänteen alueen matkailulle”

Uusia tuotteita ammattikeittiöihin – innovaatioiltapäivä, Hämeenlinna

Aika: maanantai 21.11. kello 12.00-15.30
Paikka: Hämeenlinnan korkeakoulukeskus, Visamäki, C-rakennus, Auditorio: Vankanlähde 9, Hämeenlinna

Onko sinulla
– hyviä ruokatuotteita tai -raaka-aineita, joille etsit myyntikanavia?
– laitteistoja tuotteiden jatkojalostukseen?
– ideoita uusista tuotteista tai toimintatavoista?
Olisiko tässä sinulle paikka uuteen liikeideaan? Tule mukaan ideoimaan ja synnyttämään yhteistyötä innovaatioiltapäivään.

Paikalle toivotaan yrittäjiä ruokaketjun eri vaiheista, muita toimijoita tai muuten vaan asiasta kiinnostuneita.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta vaatii ilmoittautumisen kahvitarjoilun järjestämistä varten. Ilmoittautuminen netissä www.hamk.fi/luonextstep tai projektipäällikkö Laura Vainio, laura.vainio@hamk.fi tai 050 574 4555.

TERVETULOA!
LUO Next Step yhteistyössä ArvoBio ja Optifel –hankkeiden sekä Hämeenlinna seudun ruokapalveluiden tarjoajan Tekme Oy:n kanssa.

 

 

Ravinteiden kierrätyksen workshop, Lahti

Aika: Ke 11.1.2017 klo 12-14.30
Paikka: Hämeen ELY-keskus, Virastotalo Lahti, Kirkkokatu 12, 4. krs.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus koordinoi hallituksen Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmaa. Ohjelma toimii koko maassa. Workshopissa kehittämisasiantuntija Päivi Mäntymäki kertoo  rahoituksesta ja siitä, millaisia hankkeita on päässyt rahoituksen piiriin. Tilaisuudessa on mahdollisuus osallistua yrityskohtaiseen konsultaatioon (ilmoita etukäteen).

Tilaisuus on avoin yrityksille ja yrityskehittäjille, jotka haluavat hyödyntää ravinteiden kierrätystä toiminnassaan.

Muuta tärkeää:
Ilmoittaudu ennakkoon sähköpostitse anne-marie.tuomala@ely-keskus.fi

 

 

Hämäläisten matkailuhankkeiden hanketreffit, Lahti

Hämeenraitti ja Rural Finland – valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke järjestävät yhteistyössä matkailun hanketoimijoiden ja kehittäjien tapaamisen Päijät- ja Kanta-Hämeen matkailuhanketoimijoille. Tilaisuuden tavoitteena on käydä läpi alueiden hankkeiden tulevia toimenpiteitä ja tavoitteita sekä miettiä, mitä hankkeet voisivat tehdä yhdessä. Lisäksi katsotaan, mitä kehittämisen työkaluja ja apuja kansallisesta koordinaatiosta on alueellisille toimijoille.

Hanketreffit järjestetään torstaina 15.12. klo 12 – 15:30 Lahdessa (Wanha Walimo, Vesijärvenkatu 25) Tarkempi kutsu tästä >>.

Kahvituksen järjestämiseksi ilmoitathan osallistumisestasi 5.12. mennessä oheisen linkin kautta: https://goo.gl/X3f9LS

Mikäli yhteydet paikan päällä toimivat on tilaisuuden livestriimiä mahdollista seurata YouTubessa osoitteessa http://www.youtube.com/channel/UCJgdB-HqV9S7lNT6VieEUhQ/live


Lisätietoa:

Ulla Harju, tiedottaja @ linnaseutu.fi, 040 5312 153
Raija Ruusunen, raija.ruusunen @ karelia.fi, 050 356 0897
Tero Taatinen, tero.taatinen @ karelia.fi, 046 920 0394

Nettisivut: http://ruralfinland.karelia.fi/ ja http://www.hameenraitti.fi/

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Rural Finland -valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke ja Hämeenraitti-tiedotushanke.