Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Aloitetaan pohjalta

Kiertelen nykyään (taas) paljon seuraintaloilla ja jotenkin se puhe aina kääntyy remontteihin. Ulkomaalauksesta aloitetaan ja katon kautta päädytään keittiöön. Kaikki haluavat uuden maalin pintaan, jotkut haluavat vanhan tiilikaton tilalle uuden, hienon peltikaton jolla on peräti 20 vuoden takuu. Lämmitys halutaan tehokkaammaksi ja ennen kaikkea halvemmaksi ja helpommaksi. Naiset mainitsevat hieman vaimeasti että juokseva vesi olisi keittiössä mainio modernisointi.
Oikeasti: maali on ihan OK vielä monta vuotta, tiilikatto on pitänyt vettä hyvässä tapauksessa jo sata vuotta, kaikkia vanhoja uuneja ei onneksi ole purettu ja keittiö todellakin tarvitsee muutakin kuin sen juoksevan veden.
Mutta kukaan ei aloita pohjalta. Kukaan ei ole käynyt (toivottavasti vielä avoimessa) ryömintätilassa rakennuksen alla. Minä mainitsen, että kuinkas lattia ja siihen vastataan aina, se on kunnossa, onhan se suora. Tai melkein.

Kaikki nämä jutut ovat minulle vuosien varrelta varsin tuttuja ja osaan omasta mielestäni ihan uskottavasti kertoa, mitä ulkomaalaukselle pitää tehdä, miten tiilikatto huolletaan ja korjataan, miten puulämmitystä täydennetään nykyaikaisilla ratkaisuilla, miten keittiö kannattaa varustaa. Ja ennen kaikkea – aloittakaa lattiasta.
Kokemus on osoittanut, että tällaisen 64-vuotiaan harmaapään neuvot eivät kuulijoiden päähän pesää tee. Juuri aloitetun remontin puuhaajat valittavat että kukaan ei sanonut että lattiasta pitää aloittaa. Juu, minä olen se ei kukaan.
Nyt meillä on juuri tästä oikein hanke. Lähetetään paikalle 100% tuella asiantuntija, reipas, nuorehko mies. Henkilö, joka sanoo nuo samat asiat mutta oikealla painotuksella ja ennen kaikkea arvovallalla. No, on hänestä oikeaakin hyötyä, tekee samalla kunnon suunnitelmat, joilla voidaan sitten hakea rahoitusta Kotiseutuliiton kautta tai jopa meiltä. Ja joista puuhaihmiset saavat realistisen kuvan siitä, mitä on edessä.
Tätä samaa ohjetta pitäisi muistaa noudattaa myös neuvonnan arkityössä. Aloitetaan pohjalta, olennaisista asioista, niistäkin, joista ei oikein tohdita puhua kun ne ovat niin vaikeita tai niin perustavaa laatua.
Kyläaktiivi on innostunut mutta onko hän yksin vai löytyykö taustalta kunnon tukijoukot? Yrittäjällä on kiire saada hankerahoitusta, mutta onko yrityksen perusta kunnossa ja kantaako idea ihan oikeasti? Seuraintalo halutaan kuntoon, mutta onko rakennukselle todellista tarvetta ja käyttöä? Onko esiselvityksen jälkeen edes teoreettisia mahdollisuuksia toteuttaa itse asia?
Tämän työn ihan pohjimmainen pohja on kuitenkin ohjelmakausien vaihtuminen. Juuri on opittu säännöt, rajoitukset, muutokset, helpotukset ja tiukennukset, kun kaikki suljetaan. Kaivaudutaan vuodeksi pohjalle ja aletaan taas kiivetä sieltä hitaasti valoon ja vauhtiin. Aina on uudella ohjelmakaudella kapeammat ja liukkaammat portaat, joita kiivetessä tulee väkisinkin askeleita myös alaspäin. Nyt alkaa tuntua siltä, että portaat on purettu ja kaivamme jalansijoja sortuviin seiniin. Hyvällä taidolla joku vielä pääsee ylös ja joku hanke vielä saa rahoituksen ja jos oikein hyvin käy, saa sen mitä halusikin. Onneksi kuitenkin ensimmäisten kaivamia koloja pitkin pääsee kipuamaan jo hieman turvallisemmin ja nopeammin. Kaikki on kuitenkin vielä mahdollista – kun hyvin selitetään ja perusteellisesti sovelletaan.
Liisa
Kirjoittajana Leaderin ”Grand old woman” Liisa Häme, joka toimii tällä hetkellä Päijänne-Leaderin hankeneuvojana.
 
 
 
 
 
 
 

Kaikki