Arvioitsijan arkea

17.10.2016

Maaseudun ohjelmallinen kehittämistyö on paljon erilaista arviointityötä, hienommin ilmaistuna evaluointia. Oma työni sisältää paljon muiden tekemisten tai tekemättä jättämisten arvostelua. Työhöni on kuulunut maaseudun kehittämisohjelmien ja –strategioiden arviointityötä sekä suurelta osin erilaisten kehittämishankkeiden arviointia. Olen myös kauan sitten opiskellut projektihallintaa ja –johtamista täydennyskoulutuksiin osallistumalla, joissa on ollut aina mukana toiminnan arviointinäkökulma. Arviointi on kiinnostanut aiheena niin paljon, että tein jopa opinnäytetyön hanketoiminnan arviointikäytäntöjen kehittämisestä osana johtamisen erikoisammattitutkintoa. Opinnot eivät ole menneet hukkaan, koska olen päässyt hyvin soveltamaan oppeja käytännössä. Teoria on kohdannut käytännöt ja se vasta onkin paras oppi.

Maaseudun kehittämishankkeita olen ollut arvioimassa koko niiden elinkaaren eri vaiheissa ja kaikilla EU-ohjelmakausilla. Hankearvointiin on kuulunut koko hankesykli: Ensin tehdään hankkeen etukäteisarviointia, sitten toteutusvaiheen arviointia ja lopuksi päätösvaiheen arviointia. Arviointityöhön on aina liittynyt jotenkin toiminnan parantaminen kohti hyviä päämääriä. Hankkeiden arviointityön tavoitteena on aina niiden tuloksellisuuden ja laadun parantaminen sekä myös seurannan järjestäminen, koska kyseessä on julkisella tuella toimivat hankkeet. Ilman arviointityötä asiat eivät kehity paremmiksi ja siksi maaseudun kehittäjän pitääkin olla mukana monenlaisessa ja monen tasoisessa arviointityössä. Kehittäjä ei itsekään kehity ilman kehittävää ja kriittistä arviointia.

Maaseudun hanketoiminta on niin monipuolista, että arvioitsijan tulee olla ’lähes kaikkien alojen asiantuntija’ ja osata hyödyntää substanssiasiantuntijoiden näkemyksiä arvioinneissa. Arvioitsijalla tulee olla laajaa näkökulmaa ja kontaktipintaa moniin asioihin. Arvioitsija erottaa hyvän hankesuunnitelman yleensä siitä, että se on perusteellisesti valmisteltu, tarve tai ongelmalähtöinen sekä se on kaikin puolin tasapainoinen tavoitteiden, toteuttamisen, tarvittavan rahoituksen ja odotettujen tulosten suhteen. Minulla on muuten edelleen työhuoneeni seinällä n. 20 vuotta sitten tekemäni taulukko, johon olen listannut hyvän ja huonon hankkeen tunnuspiirteet. Ne ovat edelleen päteviä lähtökohtia hankkeiden arvioinneille.

Kuluvalla ohjelmakaudella aika on kulunut erilaisten alueellisten, alueiden välisten ja valtakunnallisten kehittämishankkeiden arvioinnissa. Valtakunnallisissa on nyt mukana koordinaatiohankkeita, muita valtakunnallisia ns. perushankkeita ja EIP (=European Innovation Partnership) innovaatiohankkeita –aikamoinen kokonaisuus arvioitsijalle. Muutamiin Leader-hankkeisiinkin olen ottanut kantaa, vaikka niiden varsinainen arviointi onkin Leader-ryhmillä. Myös rakennerahastohankkeita olen ollut kommentoimassa toimiessani ELY-keskuksen hankeryhmässä sekä Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntien yhteistyöryhmien sihteeristöissä.

Kuluvalla ohjelmakaudella olen ahkerasti käyttänyt ministeriön päätöksen mukaisia valintakriteereitä. Lukuisia hankkeita on laitettu paremmuusjärjestykseen antamalla niille pisteitä.  Hankkeiden paremmuutta on mitattu mm. sillä, miten hyvin hanke edistää maaseudun kehittämistavoitteita alueella, onko hankesuunnitelma kustannustehokas, miten on määritelty hankkeen kohderyhmä ja hyödynsaajat sekä se, että pystyykö hanke vaikuttavaan toimintaan. Hankesuunnitelma on tiekartta, jota me arvioitsijat kriittisesti arvioimme ja yritämme olla eksymättä hyvän hankkeen polulla. Hyvä hanke on mieluista palkita hyvillä pisteillä.

Olemme myös yhdessä hankkeita valitessamme asettaneet rahoitukseen pääseville hankkeille tietynlaisen pisterajan, joka toimii rimana, jonka yli pitää hankkeen hypätä päästäkseen eteenpäin. Riman alittajat ovat saaneet tylysti hylkypäätöksen ja ylittäjät on palkittu myönteisellä rahoituspäätöksellä. Valintakriteerit ovat auttaneet meitä löytämään parhaat hankkeet rahoitukseen, mutta silloin on vasta ylitetty ensimmäinen rima. Rahoituspäätöksen jälkeen alkaakin armoton suunnitelman toteuttamisvaihe, jolloin tulee ylittää monta eteen tulevaa estettä –siirrytään urheilutermein korkeushypystä estejuoksuun eli lajin vaihtuessa tarvitaan vauhtikestävyyttä ja joskus tossutkin kastuvat tai uppoaa vesiesteeseen. Pitää olla kykyä siirtyä suunnitelmista konkreettiseen toteuttamiseen ja ratkaista monenlaisia eteen tulevia haasteita. Ja taas ELY-keskuksen virkamies pääsee arvostelemaan tekemistä –ja muistuttamaan, että hankesuunnitelmassa lupasitte tehdä sitä ja tätä –vieläkö se onnistuu? Mitä uutta tässä on? Voisitteko ajatella asian vähän laajemmin? Käyttäkää nyt rahat johonkin vaikuttavampaan, vai mitä aiotte tehdä? Onko kaikki mahdollinen viestintä tehty? Monenlaisia asioita voi arvioitsija kyseenalaistaa, koska se kuuluu hänen työhönsä.

Valtakunnallisissa hankkeissa on ensin ideahaulla haettu ideoita, joiden pohjalta olen ollut valitsemassa parhaita ideoita rahoituksen hakuvaiheeseen. Valtakunnalliset hankehakemukset ja –suunnitelmat ovatkin olleet sisällöllisesti yleensä hyvin laadittuja, koska ne on käyneet läpi tiukan arviointiseulan ja niiden arviointiin on osallistunut monia asiantuntijoita. Yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa arviointiprosessit viedäänkin läpi. Ei tämäkään siis mikään yhden miehen show ole, vaan yhdessä hankkeita arvioidaan ja yritetään valita kulloiseenkin hakuun parhaat hankkeet. Toimiessani valtakunnallisten hankkeiden arviointi- ja valintaryhmien puheenjohtajana olen saanut erilaista näkökulmaa arviointityöhön, kun erilaisia asiantuntijanäkökulmia ja arviointeja tulee yhdistellä niin, että pystymme valitsemaan parhaat hankkeet rahoitukseen. Valtakunnallinen hanketoiminta on oma juttunsa ja sitäkin pitää myös arvioida ohjelman toteuttamisen toimintatapana.

Osallistumiseni erilaisiin ministeriön työryhmiin on sisältänyt asioiden arvioimista ja erilaisten näkökulmien esiintuomista. Ministeriön työryhmissä olen ollut esittämässä omia arviointejani toiminnan nykytilasta ja sen parantamisesta. Esimerkiksi olin edellisellä ohjelmakaudella ministeriön työryhmässä purkamassa byrokratiaa ja siinäkin työssä tarvittiin arviointiosaamista tilannekuvan aikaansaamisessa. Olen ollut mukana myös maaseutupolitiikan yhteistyöryhmässä (nyk. Mane) kansallisten maaseutuhankkeiden arvioitsijana, joten tuntumaa on tullut myös mm. tutkimustyyppisten hankkeiden arvioitiin. Tämä työ on hyvin täydentänyt omaa käsitystäni kansallisten rahoitusten painopisteistä ja luonteesta sekä valtakunnan tason maaseutupolitikan laaja-alaisesta luonteesta.

Arviointia on pitänyt kriittisesti tehdä erilaisten ohjelmien ja suunnitelmien valmisteluvaiheissa. Ei näistä ohjelmista ole koskaan täydellisiä saatu, mutta hyvin on annettu suuntaa maaseudun kehittämisen painopisteisiin ja siihen mihin julkista rahaa kannattaisi käyttää. Ensi vuoden aikana pitäisi myös vähän tarkemmin arvioida miten Hämeen maaseutusuunnitelma on toteutumassa.

Hanketoiminta on nyt saatu hyvin liikkeelle ja monenlaisten hankkeiden toteuttamisen arviointia tehdään kaiken aikaa. Hankkeiden ohjausryhmät työllistävät paljon, mutta niihin osallistuminen on yleensä antoisaa. Työssäni pääsen hyvin seuraamaan ja arvioimaan kaikkea mahdollista maaseudun kehittämistyötä, mitä olemme rahoittaneet. Työpäivä voi mennä hyppäämällä valtakunnallisen matkailun koordinaatiohankkeen kokouksesta elintarvikealan yritysten kehittämishankkeen kautta ihmettelemään, mitä kaikkea on saatu aikaan uusiutuvan energian ratkaisujen edistämistyössä. Ohjausryhmätyön kautta minulle on muodostunut todella laaja verkosto maaseudun kehittäjistä. Kiitollista on se, että pääsee myös itse oppimaan uutta seuratessaan lukuisia hankkeita. Ja arviointi on usein myös sitä, että osaa kysyä oikeita kysymyksiä. Joskus pitää kriittisesti kyseenalaistaa sitä, mitä on jo tehty –kaikki toki tähtää hankkeen sparraamiseen hyvään lopputulokseen.

Sitten kun hanke päättyy, on loppuarvioinnin aika –mitä kaikkea saatiin aikaan suhteessa siihen mitä suunnitelmassa ja sen muutoksissa luvattiin. Pitkä työ on kuljettu yhdessä hankkeen kanssa. Jos loppukokouksessa esiteltävät tulokset näyttävät hyvältä, niin virkamieskin voi olla tyytyväinen muiden tekemän työn aikaansaannoksiin ja olla vähän ylpeä siitä, että sai itsekin olla mukana kehittämässä maaseutua.

Arvioitsijan arki ei yleensä ole tylsää, kun maaseudun hanketoiminta on monipuolista ja usein onneksi myös innostavaa ja uudistuvaa. Ja eniten innostaa se, jos jotain uutta kehitettiin tai opittiin, syntyi uusia oivalluksia ja kumppanuuksia sekä tulokset jäivät elämään hankkeen jälkeenkin. Mitä kaikkea tämä voisi tarkoittaa, sen saat hyvä lukija itse arvioida.

Timo KukkonenKirjoittajana toimi Hämeen ELY-keskuksen kehittämispäällikkö Timo Kukkonen.

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *