Harrastuksena matkaratsastus

11.6.2018

Ajauduin matkaratsastuksen pariin tyttäreni aloittaessa kisaamisen tässä suomalaisille valitettavan vieraassa ratsastuslajissa. Teini-ikäisen tyttären kiinnostukset vaihtuivat aika nopeasti, mutta äiti jäi koukkuun lajiin. Tapahtui tavallaan sukupolvenvaihdos – tosin ei-perinteiseen tyyliin, me vaihdoimme nuoremmalta vanhemmalle. Aluksi toimin apukätenä erilaisissa tehtävissä tyttären seuran (Suomen Matkaratsastusseura)  matkaratsastuskilpailuissa, sittemmin innostuin suorittamaan Suomen Ratsastajainliiton tuomarin pätevyyden ja nyt toimin matkaratsastuksessa kansallisena tuomarina. Nykyisin toimin myös Suomen Matkaratsastusseuran hallituksessa.

Vaikka kyse on kestävyysurheilusta, ei suinkaan vaatimuksena ole huippusukuinen kallis ratsu, saatika että ratsastajan pitäisi olla harrastusta aloittaessaan huippukuntoinen urheilija. Riittää, kun hevonen on terve, hyväkuntoinen ja maastovarma. Lajin kisoissa on aina paikalla eläinlääkäri, joka tarkastaa hevosen aina ennen kilpailua ja kilpailun päätteeksi. Hevonen tarkastetaan myös taukojen aikana eli 20-40 kilometrin osasuoritusten jälkeen. Luvan kilpailun jatkamiseen saa vain, mikäli hevonen on siinä kunnossa, että se voisi aloittaa koko kilpailun uudestaan. Hevoselta tarkastetaan muun muassa pulssi, hengitystiheys, liikkeet ja limakalvot. Eläinlääkäri ei anna kilpailulupaa tai lähtölupaa seuraavalle etapille, mikäli hevonen on sairas, puolikuntoinen, väsyneen oloinen tai loukkaantunut. Hevosten hyvinvointiin ja kohteluun kiinnitetään paljon huomiota.

Kisareiteillä voi olla vaativia osuuksia, joissa punnitaan hevosen ja ratsastajan keskinäinen luottamus. Kaikki vaikeakulkuiset tai pelottavat kohdat, kuten kuvan alikulkukäytävä tai esimerkiksi vesieste, ovat aina mahdollista kiertää. Silloin joutuu ratsastamaan hieman pidemmän reitin eli nopeuskilpailun ollessa kyseessä kilpailija antaa toisille kilpailijoille hyvitystä ajasta.

Matkaratsastuskilpailuja pidetään eri tasoluokissa, tarkoituksena on edetä helposta vaativampiin tasoihin rauhassa ja siten antaa hevoselle aikaa kehittyä. Helppotasoisessa kilpailussa matkat ovat 12–29 km ja ratsastusnopeus saa olla 8–12 km/h. Mikäli nopeuden alittaa tai ylittää, on suoritus hylätty. Kun kilpailun vaativuustaso nousee, nousee keskinopeuden vaatimus hieman samalla. Kisaaja saa reitille lähtiessään kartan, johon reitti on merkitty. Reittimestari pitää reittiselostuksen tuntia ennen kilpailuosuuden alkua ja kertoo, miten reitti on merkitty sekä mitä asioita reitiltä tulee huomioida. Reitillä saa olla määrätyissä pisteissä ratsastajalla oma avustaja eli huoltaja, joka voi tarjota juotavaa tai naposteltavaa ratsukolle tai avustaa varusteiden vaihtamisessa tai korjaamisessa ym.

Kilpailuissa matka on Suomessa useimmiten maksimissaan 100 km. Kansainvälisissä kisoissa se voi olla jopa 160 km, tuolloin kilpailu pidetään kuitenkin vähintään kahtena päivänä. Suomessa lajin harrastajia on joitakin satoja henkilöitä ja vain kymmenkunta heistä kilpailee kansainvälisissä kilpailuissa. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa suositaan ihanneaikakilpailuja, eli kilpailun pääasiallinen tarkoitus ei ole aina valita nopeinta ratsastajaa. Hevosen harjoituskaudella seuraava kilpailumatka määrittelee harjoittelumäärän. Esimerkiksi mikäli on tarkoitus kilpailla 60 km matka, viikon aikana tulee kertyä harjoituskilometrejä yhteensä 60 km. Matka jaetaan tasaisesti viikon ajalle, esimerkiksi kolmena eri päivänä 20 km.

Reitti voi koostua vaikkapa metsäpolusta, asvaltoidusta maantiestä ja pellonpientareesta. Reittimerkinnät (kuvassa vaaleanpunainen nauha) auttavat kilpailijaa pysymään reitillä. Reitin viimeisen osuuden tulee olla niin helppokulkuista maastoa, että kisaaja voi ratsastaa vapaasti haluamallaan askellajilla, vaikka laukalla.

Hevonen ei koskaan juokse kilpailuissa yli 40 km yhtämittaisesti, vaan 20–40 km välein ovat pakolliset tauot ja vasta eläinlääkärin tarkastuksen hyväksytysti suorittanut ratsukko saa luvan jatkaa seuraavalle reitin osuudelle. Kisatun matkan perusteella hevoselle määrätään lepoaika, joka on viikosta kuukauteen. Lepoaikana hevonen ei saa kisata, vaan se saa rauhassa palautua edellisestä suorituksesta.  Lajin suola on se, että näkee erilaisia maastoja ja pääsee tutustumaan omaan kotimaahansa. Kisoja järjestetään ympäri Suomea, kaikkina vuodenaikoina.

Maan- ja tienkäytön saaminen maan omistajilta on toisinaan haasteellista. Oma matkaratsastusseurani pyrkiikin aina tarvittaessa osallistumaan esimerkiksi tien lanaamiseen kisojen jälkeen, mikäli teissä on pehmeitä kohtia. Reiteillä kilpaillaan myös maan- ja tienomistajien asettamilla ehdoilla. Emme ratsasta täyttä laukkaa kenenkään pihan läpi ja käytämme tien tiettyä laitaa reittinä silloin kun niin sovitaan. Ja on todella hieno elämys ratsastaa sellaisten pihojen ohi, joissa on tsemppaavia ja toisinaan jopa hurraavia katsojia!

Kirjoittajana tässä blogissa on forssalainen LounaPlussassa hanketyöntekijänä työskentelevä Eija-Liisa Lehto. Kuvassa vasemmalla Eija-Liisa ja Koskelan Hippa ovat juuri starttiin lähdössä sateisessa lokakuisessa säässä vuonna 2017 Urjalassa. Kisareitille lähdetään, satoi tai paistoi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *