Kultasepästä kyläaktivaattoriksi

8.6.2018

Viime aikoina näkynyt #Olisinpatiennyt-haaste herätti itsessäkin tunteita. Vanhojahan ei saisi muistella. Tikulla silmään. Tikut valmiiksi ja tuikkaus tähän suuntaan.

En halunnut mennä peruskoulun jälkeen lukioon. Halusin opiskella isäni jalanjäljissä kultasepäksi. Pakollinen käynti opinto-ohjaajalla oli järkytys. Opo: ”mitä sinä sinne kultaseppäkouluun haet, et pääse kuitenkaan”. Eihän 15-vuotiaalle ujolle oman tiensä etsijälle voi noin sanoa!
Vaan kuinkas sitten kävikään? Pääsin sisään! Kyllä, olin itsekin yllättynyt. Hakijoita oli muistaakseni noin 300. Onneksi en lannistunut oponi sanoista. Vaan toteutin unelmani.

Jatko-opinnot pitivät vielä hetken Päijät-Hämeessä, mutta sitten veivät Pohjois-Savoon ja Etelä-Yorkshireen. Itsevarmuutta alkoi löytyä. Yksi suurimmista elämäni käännekohdista oli vaihtoon lähteminen. Manchesterin lentokentälle saavuttuani hengähdin syvään. Jos tästä selviän, selviän mistä vaan. Ujous jäi pikkuhiljaa taakse. Takaiskujakin oli, mutten luovuttanut.

Jostain syystä epäonnistumisen pelko on rajoittanut joitain valintojani. Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin. Uusiin mahdollisuuksiin tarttumista ei kannata vältellä. Eikä epäonnistumisia kannata pelätä. Epäonnistumiset voivat viedä elämää suuntaan, jota ei voinut haaveilla. Jopa parempaan suuntaa, kuin olisi osannut suunnitella.

Yllätyin eilen. Tapahtui jotain suunnittelematonta. Sain uuden työnimikkeen: kyläaktivaattori. Ensimmäisenä päivänäni kyläaktivaattorina pääsin haastateltavaksi radioon. Yllätys sekin. Juontajakin innostui uudesta tittelistäni. Niin minäkin! Päijäthämäläisten kylien aktivoiminen on kunnia. Hienoja kyliä koko maakunta täynnä! Kaikki erilaisia ja erityisiä.

Onneksi en tiennyt 15-vuotiaana mihin työhön sitä päätyy. Tai pääsee. Tylsäähän sellainen elämä olisi. Tätä en olisi osannut edes suunnitella.
Yllätyksellisyys on elämän suola!
#Onneksientiennyt

Kuvassa edessä ja kirjoittajana Päijät-Hämeen kylien kyläaktivaattori Henna Pirkonen paikallisradio Radio Voiman haastattelussa.

 

 

Yksi kommentti artikkeliin “Kultasepästä kyläaktivaattoriksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *