Mennään minne vaan!

3.10.2016

Erilaiset retket, tarkennettuna heti alkuun: ”Maaseudun kehittämisen osaamisen lisäämiseen tarkoitetut opintomatkat” ovat olleet iso osa Linnaseutu ry:n kylähankkeiden toimintaa jo viitisentoista vuotta. Vuodesta toiseen reissut jaksavat kiinnostaa – uusia ja vanhoja retkeläisiä, nuoria ja iäkkäämpiä, perheitä ja yksin reissaavia. Maaseudulla ja kaupungissa asuvia, vakituisia ja kesäasukkaita. Retkiemännän roolissa olevana ihmettelee sitä välillä itsekin, kuinka innolla väki aina tulevaa retkeä odottaa, mentiin mihin tahansa.

Ollaan vierailtua kylissä ja pitäjissä, kuultu erilaisista mainioista hankkeista ja erilaisten yhdistysten toiminnasta, vierailtu idyllisissä maaseutupuodeissa ja erikoisemmissa pienissä yrityksissä, kierretty tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Kuultu, nähty ja koettu maaseudun tavallista arkielämää eri muodoissaan. Ihastuttu tuotteisiin ja makuihin, talkoohenkeen ja huimiin uusiin ideoihin, kuultu tarinoita ja päästy kokemaan erilaisia kulttuurituokioita runonlausunnasta teatteriin ja historiakatsauksiin. On pistetty tiukasti korvan taakse satamäärin ideoita, on herätty arvostamaan entistä enemmän sitä työtä, mitä erilaiset yhdistykset, yritykset ja asukkaat maaseudulla asumisen elävöittämiseksi ja yhteishengen hyväksi ovat tehneet.

Hyvänä ohjenuorana on järjestää reissu, joka alkaa niin ettei kenenkään tarvitse aamukahviansa ajastimella jo aamuyöstä keittää – ja illaksi täytyy päästä kotiin hyvissä ajoin ennen saunomisaikaa. Yön yli ei kuljeta, oma sänky on monelle se paras paikka muistella kuluneen päivän kohokohtia. Reissussa ei saa vatsa kurnia ja ruokaa täytyy olla riittävästi – sen kymmentä sorttia ei tarvitse, soppalounas ja välikahvit sopivissa paikoissa riittävät vallan mainiosti täyttämään niin vatsat kuin retkeläistenkin odotukset.

Paikan merkitys on iso asia. Emme poikkea turistirysissä, emme kolkoissa auditorioissa. Emme pysähdy kahvilla isolla huoltoasemalla, emme ihmettele suurten konsernien tuotteita. Pienen kylän pieni puoti, kyläkoulun sali vanhoine pulpetteineen, mainio maatila eläimineen ovat meille niitä nostalgisia paikkoja käydä ja kuunnella. Lämmin tervetulotoivotus seuratalon ovella, pullantuoksuinen vastaanotto aittarakennuksessa ja ihmiset, jotka innolla ja ylpeydellä kertovat siitä mitä heidän kylässään on tehty, koettu ja hyväksi havaittu, ovat niitä parhaita tapoja saada lisättyä tietoisuutta maaseudun mahdollisuuksista. Ja porukassahan se viesti leviää, puskaradion aallot kantavat pitkälle.

Vaikka reissut ovat yksiä mahtavimpia kokemuksia tässä työssä, eivät ne suinkaan ole lomamatkoja. Kaiken järjestämisessä ja järjestymisessä oikein on aika iso työ ja vastuu. Aikataulut täytyy pitää, se on sääntö numero yksi. Kaikki kohteet on moneen kertaan varmistettava, että ajatukset ovat molemminpuolin samansuuntaiset. Tarjoilujen pitää toimia, vastaanottajien tulee tietää mitä toivomme kerrottavan ja missä ajassa. Reitit on suunniteltava huolella ja ison bussin on mahduttava likelle. Lukua täytyy pitää ja varmistaa vielä, että vaikka määrä täsmäisi, on myös jengi sama kuin lähtiessä. Huomioon on otettava niin sporttisempien kuin hitaamminkin kulkevien toiveet.

Moni ihastelee sitä suurta puheluruuhkaa, minkä aina retken lehti-ilmoitus saa seuraavana maanantaiaamuna aikaan. Aamuseitsemästä luuri kilisee katkeamatta – ja oppia ikä kaikki – vastaaja tai koputus ei voi olla päällä. Muuten ei pysy laskuissa. Ennätys retken paikkojen loppuunmyyntiajassa taitaa olla reilu tunti. Ja sen jälkeen alkaakin se vaikein osuus – moni jää rannalle. Ja karvaankatkuiset puhelut ja viestit seuraavat toistaan… huolimatta ystävällisestä selvityksestä siitä, että retki on todella täynnä. En ole myynyt paikkoja tiskin alta etukäteen. En ole varannut hyville tutuille paikkoja jo valmiiksi. Enkä valikoi retken osallistujia. – Eihän olisi mitään tolkkua maksaa lehti-ilmoitusta, jos väki olisi jo valmiiksi koossa. Nopeat vain syövät hitaat – ja ehkä tästä Linnaseudun retkitoiminnasta on monen vuoden työn jälkeen tullut jo niin tunnettu juttu, että väki tietää mitä saa ja mitä haluaa. 50 paikkaa on kuitenkin loppupeleissä aika vähän, mutta taas maksimimäärä yksin luotsattavaksi.

Hiljalleen olisi aika jälleen miettiä tulevia retkikohteita. Työ muodostuu kieltämättä yhä haastavammaksi tehtäväksi mitä enemmän reissuja on takana. Niin paljon kun on jo kierretty ja nähty!

 

Johanna Henttinen

 

Kirjoittajana oli tällä kertaa Linnaseutu ry:n kyläkoordinaattori Johanna Henttinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *