Ota riski – rakastu suomenruotsalaiseen

1.7.2016

Tämä on sitten allekirjoittajan elämän ihka ensimmäinen blogikirjoitus. Luulin jo onnistuneeni välttämään kirjoitusvuoroni kesälomakauden ja hyvän onnen armollisella avustuksella, mutta ei. Sain hyvissä ajoin ennen sovittua dead linea aurinkoisen muistutusviestin, joka palautti minut takaisin ”velvollisuuksien” pariin.

Tuskastelin kotona blogikirjoituksen aihetta: sen pitäisi olla asiallinen, mutta kiinnostava. Kirjoitus, jonka jaksaisi lukea loppuun myös sellainen henkilö, joka ei saisi lukemisestaan palkkaa tai olisi hakemassa hankerahoitusta. Tämän kirjoittaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Minä kun olen viimeisimpien vuosikymmenten aikana tottunut kirjoittamaan lähinnä tieteellishallinnollista hankestrategiakebyrokraattia, mitä ei yleensä voi hyvällä tahdollakaan voi kutsua lennokkaaksi tai järin yleiskiinnostavaksi. Vaimon ohje kirjoittamiseen oli että: ”kirjoita mitä kirjoitat, mutta älä käytä siinä sanaa hankehaku”. No tuli sitten tuokin ohje juuri rikottua.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin kirjoittamaan löyhästi paikallisuudesta, identiteetin muodostumisesta, sekä siitä miten ne kytkeytyvät kehittämistyöhön. Aihe sai varmaankin pohjimmiltaan alkunsa kirjoittajan keski-ikäistymisen mukana tuomasta kiinnostuksesta omiin juuriin, mutta taitaa osasyynä olla viimeaikaiset poliittiset tapahtumat Brexitteineen ja kuluneella viikolla lukemallani Työ ja Elinkeinoministeriön julkaisulla – Näkökulmana paikkaperustainen yhteiskunta.

Maaseudun kehittämistoiminnassa paikallisuus ja paikkaperusteinen kehittämistyö ovat olleet keskiössä 90-luvulta saakka. Viimeisimpien vuosien aikana paikallislähtöisyyttä tai paikkaperusteisuutta on alettu tuomaan mukaan myös muuhun kehittämistyöhön. Esimerkkeinä tästä voisi maininta elinkeinokalatalouden tai kaupunkiseutujen kehittämisen. Paikallisen kehittämistyön perimmäisenä ideana on paikallisen tiedon ja ymmärryksen hyödyntäminen kehittämistyön suunnittelussa ja toteutuksessa. Toinen kehittämistyön ytimessä oleva käsite on ollut sosiaalinen pääoma ja sen kasvattaminen. Sosiaalinen pääoman kasvattamista kysytään jopa kaikkien Maaseuturahastojen kautta rahoitettujen hankkeiden aina niin ”kiinnostavissa” indikaattoriraporteissa.

Mitä sitten tuo kuuluisa sosiaalinen pääoma on? Sosiaalista pääomaa voisi lyhyesti kuvailla yksilöiden muodostamiksi verkostoiksi sekä luottamukseksi. Sosiaalinen pääoma lisää tutkitusti alueen taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä luottamusta eri toimijoiden välillä. Sosiaalisen pääoman kehittyminen tarvitsee paikallislähtöisyyden ja paikallisten verkostojen lisäksi myös ulkopuolisia kontakteja ja yhteyksiä. Liiallinen käpertyminen paikallisuuteen johtaa ennen pitkään ulkopuolisten vaikutteiden loppumiseen ja johtaa uudistumiskyvyn lopahtamiseen.

Me jokainen voimme luoda omassa elämässämme näitä sosiaalista pääomaa kasvattavia ulkoisia kontakteja ja verkostoja. Meidän tarvitsee vain avata mielemme uusille asioille, ihmisille ja kontakteille. Takavuosilta mieleeni on painunut RKP:n vaalimainos – Ota riski, rakastu suomenruotsalaiseen. Tuohon mainokseen on kiteytetty suuri viisaus, tutustumalla erilaisiin asioihin, uusiin paikkoihin, ihmisiin ja kulttuureihin saatamme huomata, että emme olekaan niin erilaisia. Samalla saamme uudenlaista perspektiiviä omaan elinympäristöön ja elämäämme. No itse en aikoinaan tullut rakastuneeksi suomenruotsalaiseen, vaikka käväisinkin ”kielivähemmistöön kuuluvana” pitkähkössä kielikylvyssä Pohjanmaalla. Rakastuinkin (päijät)hämäläiseen ja päädyin sydänsavon murrealueella syntyneenä päijäthämäläistyneeksi maaseudunkehittäjäksi ja maanviljelijäksi.

J-PKirjoittajana toimi Leader-toimintaryhmä Etpähä ry:n toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Jauhiainen.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *