Kala-aktivaattorin arkea

7.4.2016

Sisä-Suomen kalatalousryhmä aloitti toimintansa, ja minä sen aktivaattorina tämän vuoden alussa. Intoa puhkuen aloitin työt. Sovin tapaamisia alan toimijoiden kanssa. Tapaamisissa olen kannustanut ihmisiä hakemaan tukia omiin hyviin hankkeisiinsa. Olenkin saanut ihmisiä innostumaan, ja hankkeita on syntynyt kiitettävällä tahdilla. Mahtavaa! Näin pienessä ajassa olen saanut jo paljon aikaiseksi. Vai olenko?

Lue lisää »

Leaderin ilosanomaa jakamassa

1.4.2016

Ei sieltä EU:sta ole mitään hyvää tullut, tämän väitteen olen kuullut monet kerrat kuluneina vuosina. Pelkkää byrokratiaa, tarkastajia, tarkastajan tarkastajia, älyttömiä direktiivejä – tähän listaan on helppo löytää loputtomasti jatkoa ihmisten kanssa keskustellessa.

Uskallan kuitenkin väittää, että EU-koneistosta on tullut jotain hyvääkin, yhtenä parhaimmista on Leader. Rahoitusväline, jolla voidaan tukea maaseudun asukkaiden ideoita, pienten yritysten kehittämistä, ihmisen kokoisia ideoita. Leaderillä on tuettu lukuisia kylätalojen remontteja, kesäteattereita, urheiluseuroja, 4-H yhdistyksiä omissa ideoissaan, yrityksiä investoinneissaan. Lista on lähes loputon.

Lue lisää »

Maaseudun ”kehittäjä” – kuka se on?

16.3.2016

Olen huomannut, että kun kerron työstäni tutuille, heillä on usein hieman ongelmia tajuta mitä oikein teen.

”Olen Hämeen ELY-keskuksessa maaseudun kehittämishommissa, me rahoitetaan maaseudun hankkeita ja yritystukia”.

Tuosta tulee kuulijalle useimmiten ensimmäiseksi mieleen maataloustuet, varsinkin näin upean ja onnistuneen traktorimarssin jälkeen.

Terminähän ”maaseudun kehittäminen” on jopa hieman kökkö. Siitä saattaa helposti tulla kuva, että maaseutu ja sen asukkaat ovat jollain lailla vajavaisia, joita täytyy ulkopuolelta ”kehittää”, jotta siellä sitten pärjättäisiin. Lue lisää »

Nykynuorisoko tietämätön entisajan elämänmenosta?

1.3.2016

Ei ole kerta eikä ensimmäinen, kun kuulee puhuttavan nykypäivän nuorista täysin tietämättöminä siitä miten vanhaan hyvään aikaan elettiin. Saati kuinka vähällä tai erilaisin välinein ennen tultiin toimeen. Tuskin kukaan väittää, etteikö meistä kullekin olisi aikamoinen haaste selviytyä vaikkapa sadan vuoden takaisesta elämänmenosta jos aikakone meidät tuohon historianhetkeen kuljettaisi.

Mutta tietämys siitä miten entisaikaan elettiin, miten elanto hankittiin, mitkä arkiset esineet kuuluivat kunkin perheen kalustukseen ja miten puuautot olivat pop pelikoneiden sijaan – on ainakin maaseudun koulujen oppilailla edelleen hallussa. Lue lisää »

Maaseudun kehittäminen Hämeessä esille

24.2.2016

Hämeenraitissa alkaa ilmestyä blogiosio.

Blogissa vieraskynää käyttää joukko maaseudun kehittäjiä – Leader-ryhmien edustajia, ELY-keskuksen työntekijöitä sekä muita alueen toimijoita. Aihepiirit tulevat vaihtelemaan aina kylien kehittämisestä yritysrahoitukseen ja maaseutuohjelman käytännöistä perustyöhön.

Tervetuloa mukaan!

Hämeenraitti_blogi_2

Avainsanat

Viimeisimmät kirjoitukset