Yritysryhmistä potkua yritysten kehittämiseen

7.9.2017

Maaseutuohjelma tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kehittää toimintaansa yritysryhmähankkeessa. Yritysryhmän kehittämishankkeessa 3-10 yritystä kehittää yhdessä toimintaansa ja samalla jokainen yritys voi myös kehittää omaa toimintaansa yrityskohtaisilla toimenpiteillä. Oma tukimuotonsa on lisäksi yritysryhmän koulutushanke, jossa toteutetaan neuvontaa ja valmennusta myös yksittäisille yrityksille. Koulutusryhmässä tulee olla vähintään 3 yritystä, eikä enimmäismäärää ole.

Yritysryhmässä yritysten on mahdollista kehittää monipuolisesti tuotannollista ja markkinointiin liittyvää yhteistyötä. Esimerkiksi matkailuyritykset voivat yhdessä panostaa kansainvälistymiseen tai pienet elintarvikeyritykset voivat etsiä yhdessä vientimarkkinoita ja suunnitella yhteistä tuoteperhettä. Avainsana on yritysten uudistaminen, mistään tavanomaisen tai säilyttävän yritystoiminnan tukemisesta ei ole kyse. Yritysryhmän tarkoitus on tukea ennen kaikkea muutosta yritysten toiminnassa, mikä auttaa niitä kasvamaan. Yritysryhmän julkinen rahoitus on 75% kokonaiskustannuksista, joten osallistuvat yritykset osallistuvat kustannuksiin omilla etukäteen sovituilla panostuksilla.

Yritysryhmä on maaseutuohjelman tukimuotona tärkeä, koska siinä voidaan rakentaa toimivia yritysverkostoja jonkin yhteisen tavoitteen saavuttamiseen sekä räätälöidä kehittämistoimenpiteitä yrityskohtaisesti samassa hankkeessa Yrityksillä varmasti riittää kehittämistarpeita, joihin työkaluksi voi sopia hyvin yritysryhmähanke. Haasteena Hämeessä on se, että mistä löytyy yritystoiminnan kehittäjät, jotka saavat yritykset sitoutumaan mukaan kehitystyöhön? Yritysryhmän kasaakin yleensä jokin olemassa oleva hanke tai kehittäjäorganisaatio, kuten esim. elinkeinoyhtiö, yrittäjäyhdistys, neuvontajärjestö tai oppilaitos. Oleellista on, että yritysryhmän kasaaja pystyy tunnistamaan yritysten tarpeet yhteisesti ja erikseen ja sen pohjalta sitouttaa ryhmän yrityksiä mukaan hankkeeseen. Yritysryhmä on täsmäväline yritysten kehittämiseen ja siksi sitä pitää hyödyntää tulosten ja vaikutusten aikaansaamiseen.

Hämeen ELY-keskus painotti hankehauissaan alkuvuodesta yritysryhmähankkeita, mutta tulos jäi laihaksi. Vain kaksi yritysryhmää on rahoitettu ja yksi ryhmähanke, joka on Uudenmaan kanssa yhteinen. Koko maassa yritysryhmiä on rahoitettu kesäkuun loppuun mennessä 76 kappaletta, joten tukimuoto on saatu kohtuullisesti liikkeelle. ELY-keskukset eri puolilla maata painottavat yritysryhmähankkeiden tärkeyttä ja niihin suunnataan rahoitusta, jos vain hyviä hankkeita saadaan aikaan.

Hämeessä on käynnistynyt yritysryhmähankkeena Suomen Yrittäjäopiston toteuttama markkinointifiksaamo –hanke, johon osallistuu useita eri toimialojen yrityksiä. Tavoitteena on vahvistaa yritysten kasvua ja kilpailukykyä parantamalla maaseutualueen yritysten myynti- ja markkinointiosaamisen tasoa. Toimenpiteinä on yhteisiä ryhmävalmennuksia sekä yrityskohtaisesti räätälöityjä valmennuksia kunkin osallistujayrityksen tarpeiden mukaisesti. Toinen käynnistynyt yritysryhmähanke on Eläimistä elinvoimaa –hanke, jossa on mukana 3 yrityksen ryhmä. Hanketta toteuttaa ProAgria Etelä-Suomi. Hankkeessa yrittäjät laajentavat osaamistaan eläinavusteisen ja terapiamuotoisen palvelutuotannon kehittämisessä sekä uusien menetelmien käyttöönotossa. Ajatuksena on kehittää nykyisiä liiketoiminnan osa-alueita sekä kasvattaa liikevaihtoa yhteistoiminnan avulla.

Hämeessä on suunnitteilla aktivointi- ja infotilaisuuksia syksylle, joissa avataan tarkemmin tätä tukimuotoa sekä kerrotaan hyviä esimerkkejä toimivista yritysryhmistä ja niiden tuloksista. Toivottavasti Hämeenkin alueella osataan hyödyntää tämä tukiväline nykyistä paremmin ja yritykset saavat siitä hyötyjä toimintansa kehittämiseen. Odotamme lisää hyviä yritysryhmähankkeita rahoitettavaksi.

Jutun kirjoittaja on Hämeen ELY-keskuksen kehittämispäällikkö Timo Kukkonen.

Katso tästä millaisia yritysryhmätilaisuuksia Hämeessä on tulossa ja ilmoittaudu mukaan >>

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *