Ystävyydellä ja suurella rakkaudella

16.2.2017

Ystävänpäivän iltana kirjoittaessani vääjäämättä kohdalle tulevaa blogivuoroa en voi olla kirjoittamatta rakkaudesta.

Rakkaus. Sana, jota viistoistakesäisenä ei uskaltanut oikeastaan edes lausua. Niin pelottavan voimakas sana. Sanan käsite, sisältö ja vahvuus on elänyt ikävuosien karttuessa. Rakkaudesta on tullut arkipäivää vahvalla värinällä. Kynnys kutsua asioita tai ihmisiä rakkaiksi on hioutunut parisatavuotiaan lankkulattian lailla.

Mitä minä rakastan? Rakastan aamulla unenhiekkaa silmistään hierovaa lasta, joka niin lämpimänä istahtaa pöydän ääreen palveltavaksi. Kulmat kurtussa, suu mutrussa, ajatukset unen ja alkavan koulupäivän välimaastossa.

Rakastan valostuvia aamuja. Kevättä. Sitä tunnetta, kun epämääräisen harmaan ajanjakson jälkeen joku on pessyt silmälasit.

Rakastan rouheutta. Kulmikasta päijäthämäläistä oikeassa olijaa. Sitkeää oman elämänsä yrittäjää, jonka näpit on yhtä mustat kuin kuhmu päässä.

Rakastan työyhteisöäni. Sitä ihanaa ammattilaisten joukkoa, joka – anteeksi, että keskeytän – antaa itsestään kaiken, mitään säästämättä. Yhteisöä, jossa jokainen on kokonainen.

Rakastan makumuistoja. Ruskean kastikkeen ja vadelmakiisselin aromikasta vuoropuhelua navettatöiden välissä siniseltä maisemalautaselta nautittuna. Herkullisen suklaakakun tuhdin kalaisaa sivumakua norjalaisella rantakalliolla. Pienen napolilaisen korttelipizzerian tulikuumaa margheritan ylivertaisuutta.

Rakastan aitoutta. Rehellisesti sitä mitä on, mitään selittämättä tai mitään pois jättämättä. Välillä vaikea löytää, jollei oma peili ole puhdas.

Rakastan kohtaamisia. Pöydän toisella puolella ideastaan jurosti kertovaa yrittäjää, jonka silmät huutavat apua kaiken maailman anneksien ja jalostusarvojen kumahdellessa tärykalvolla. Kohtaamisia, joissa oma rajallinen kapasiteetti on viritettävä herkimmilleen tai tilanteita, joissa voi sienen lailla imeä innostusta, viisautta, näkemystä.

Rakastan laskettelua. Sitä tunnetta kun, maitohapot lihaksissa oikaisen ryhdin ja tajuan, että on edes yksi urheilulaji, jossa voin sanoa olevani hyvä. Ja hissipoikia.

Rakastan hiljaisia iltahetkiä. Omissa oloissani olemista. Hiljentynyttä, kaaoksen vallassa olevaa taloa, jossa ajatuksilla on tartuntapintaa poukkoilla.

Rakastan työtäni. Tehtävää, jossa ei ole koskaan valmis. Tehtävää, jossa on joka päivä törmää omaan vajaisuutensa, oppii hyväksymään sen ja olemaan sille armollinen.

 

Tämän jutun kirjoitti Päijänne-Leader ry:n toiminnanjohtaja Anu Taipale.

 

 

 

 

 

 

 

 

Yksi kommentti artikkeliin “Ystävyydellä ja suurella rakkaudella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *