Avainsanat

Viimeisimmät kirjoitukset

Parkkiruutu varattu

22.2.2019

Kuinka kaavoihinsa kangistunut ja tapojensa orja sitä ihminen onkaan normaalissa arjessaan. Auto on tapana laittaa työpaikan pihalla aina samaan ruutuun. Se muuan aamu, kun ruutu onkin jo varattu, sekoittaa pasmat melko tehokkaasti. Minne minä tämän nyt laitan, mistä ulko-ovesta menen sisään toimistolle, kun niitäkin on kolme valittavaksi.

Rutiinit luovat turvallisuutta, niinhän ne viisaat sanovat jo lastenneuvolassa. Toimiva arki onkin ihan parasta. Perjantaina voi tyytyväisin mielin työviikon jälkeen ajella kotiin ja sytyttää tulen takkaan, kun kaikki on mennyt suurin piirtein kuten suunnittelikin. Tässä työssä, eikä varmasti missään työssä, se ei kuitenkaan aina mene niin. Jotain kun opit, johan se muuttuu. Tai ainakin tulkinta muuttuu. Mutta se juuri tekee työstä mielenkiintoista. Jokainen päivä on erilainen. Ja aina on hyvä syy kilauttaa kaverille, ja kysyä, miten homma hänen mielestään pitäisi hoitaa, jottei isoveli valvonnoissaan suutu. Lue lisää »

Käytännön ratkaisuja alkutuotannon ongelmiin

12.2.2019

Maaseudun innovaatioryhmien eli tuttavallisemmin EIP-ryhmien tämän ohjelmakauden viimeinen ideahakukierros päättyi tammikuun lopussa. Valintaryhmä saa pian arvioitavakseen, mitkä esitetyistä ideoista edistäisivät parhaiten maatalouden ja muun alkutuotannon tuottavuutta, tehokkuutta ja kestävyyttä.

Innovaatioryhmien valintaprosessi on kaksivaiheinen: Haku alkaa ideahaulla, jossa hakija esittää ideansa tiivistetysti. Valintaryhmä käsittelee ideat ja valitsee varsinaiseen hankehakuun pääsevät ideat. Hakuvaiheessa idean ympärille rakennetaan hankesuunnitelma.

Maaseudun innovaatioryhmä on ohjelmakauden 2014-2020 uusi tukimuoto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Ryhmän toiminnan lähtökohtana on alkutuotantoon liittyvä ongelma, jonka ratkaisuun ja innovaation tuottamiseen ryhmä tähtää. Ryhmän tavoitteena on ratkaista etukäteen tunnistettu ongelma tai saattaa uusi innovaatio käytäntöön. Innovaatioiden avulla saadaan aikaan uudistumista alkutuotannossa sekä edistetään biotaloutta.

Aiemmilla hakukierroksilla on valittu kaikkiaan kahdeksan innovaatioryhmää, ja tällä viimeisellä hakukierroksella on tavoitteena saada käyntiin 2-4 ryhmää lisää. Innovaatioryhmät tuottavat tietoa, joka on vapaasti kaikkien käytössä. Innovaatioryhmälle ei myönnetä rahoitusta varsinaiseen tutkimustyöhön, vaan tutkijat ovat mukana ryhmässä tuomassa asiantuntemustaan ratkaistavaan ongelmaan. Tulokset jaetaan myös kansainvälisesti EIP-AGRI-verkostossa. Lue lisää »

Kaikkea pitää kokeilla?

29.1.2019

No, jokainenhan meistä ymmärtää asiat omalla tavallaan. Jos minulta olisi kysytty vaikka reipas parikymmentä vuotta sitten mitä minulle merkitsee työn monipuolisuus, olisi vaihtelua työpäivään tuonut joko painokoneen hajoaminen tai kuumaliimapuikkojen loppuminen kun laatikoita kasattiin. Oli niin tai näin, vaihtelu vaan virkistää ja tehtaan taukotuvan kahvi kyllä maistui aina vähän paremmalta, kun päivärutiini poikkesi jollakin tavalla totutusta – hyvällä tai pahalla.

Entäpä sitten tänä päivänä. Mennyttä vuotta voisin ihan hyvällä omallatunnolla kutsua työuran ihan ykköseksi. Tähän ajan patinoimaan maailmaan vain upposi ja huomasi olevansakin sitten aikaa syvällä. Kun tässä alkuvuodesta näitä pakollisia seurantatietoja hankkeesta kokoilin, sai tuo työn monipuolisuus mieleen ihan uusia ajatuksia. Jos olisin ollut tosi rohkea, olisin saattanut työaikakirjanpidonkin tehdä viime vuodesta vähän uudella tavalla… Niiden työtehtävien osalta siis. Otteita tästä seuraavassa.

Kun viime vuosi oli kääntynyt kohti kevättä, tuli opiskeltua kovasti kuinka kahvia oikeaoppisesti piti vanhan kansan mukaan juoda. Onneksi harjoitteluvaiheessa ei päästy vielä ihan käytännön tasolle saakka, muuten olisi saattanut närästyslääke poikineen olla kovassa huudossa. Piti siis harjoitella hämäläisiä kahvihetkitapoja luennollisen verran. Ja jonkin sortin kondiittoriapulaisenkin virkaa tuli samalla testattua kun piti suunnitella kastettavat pöytään. Ja samassa opeteltua vähän käsikirjoittajankin taitoja rustatessa pientä näytelmäpätkää luennon päätteeksi. Antoihan se mahdollisuuden kirjoittaa itsensä toisen pääosan esittäjäksi. Vanhoissa leningeissä kaatelimme sitten luennon jälkeen toisillemme kahvia ja juorusimme joutavia, vähän kursaillen niin kuin hämäläisten kuuluukin.

Koitti uusi viikko. Kuusikymmenpäisen koululaislauman rymistäessä vieraaksemme kotiseutumuseolle olisi tarhantätiopinnoistakin saattanut olla jotakin apua. Jauhettiin kahvia niin että myllynkivet rutisi ja leikeltiin toppasokeria hampaat irvessä. Kahvinpavut uhkasivat mennä parempiin suihin ohjeista huolimatta ja tapahtuman päätteeksi ihmettelimme, kukahan nämä lukuisat kilot jauhettua kahvia oikeastaan koskaan juo…

Kiitos Hämeenraitin, päästiin ennen kesäkuuhun kääntymistä viettämään hellepäivää Evon maisemiin. Leiripäivän ohjelmassa meidän hankkeemme rastipisteellä arvovaltaiset joukkueet rakentelivat hankkimistamme aineksista aika komeita kaarnalaivoja. Ihan perinteiden mukaisesti ja mukaisiksi tuohipurjeita myöten. Ja saatiinhan me oikein kahteen otteeseen kesän aikana viettää myös lasten perinnepäivää yhdessä keskiaikaväen kanssa. Aiemmin jo tutuksi tulleet työtehtävät mm. kahvin ja sokerin parissa kun menivät jo ihan rutiinilla, piti koittaa välillä käsityöopettajankin toimenkuvaa. Nyt sitten sormivirkattiin. Pötköä syntyi niin pienempien kuin isompienkin kävijöiden rannekoruiksi, kukin tyylillään. Verhotamppejakin lupasi vanhempi väki tällä ohjeella tehdä, joten innostuivat tästä muutkin kuin lapset. Ja me.

Ja pitihän siinä perinnepäivien välissä heittäytyä hortonominkin saappaisiin, kun päämääränä oli valmistella luentoteksti sadan vuoden takaisista puutarhaopeista lapsille ja nuorille. Kaatosadehan meidät sitten lopulta itse luennolla yllätti ja taivasalla kun oltiin, oli taas vähän erilainen työpäivä. Ja uskonpa, ettei enää vanhoin konstein monella riittäisi kärsivällisyys edes pienen viljelmän kyhäämiseen. Ojanpohjilla kun piti jo aamuvarhaisella väijyä lapion kanssa torille meneviä isäntiä hevosineen, jotta kakkarat saatiin nopeasti kerättyä talteen ennen vikkeliä kylän poikia. Niistä kun tehtiin sitten sitä parasta lannoitetta.

Ja kun vähän koittaa vuodenkiertoa tiivistää, siirrytään nyt vaikka kekrinviettoon. Suuhun sopivaksi makustellun luentotekstin tarinoimista edelsi pesti pitopalveluemännän ”essuissa”. Yleisölle kun piti saada taiottuja sadonkorjuujuhlista tuttuja maaseudun makuja maittavaksi toivottuun noutopöytään. Possunpalvia sieltä ja leipäjuustoa täältä, ohrarieskaa ja hilloja… jotakin rullalle ja muita palasiksi. Hyvältähän nuo lopulta maistuivatkin kun lautasille päätyivät ja kivaakin taas oli.

Nalletädiksikin vuoden aikana kasvoin. Syyslomaviikolle kyhättyyn tapahtumaan toivotimme tervetulleiksi yleisön omine nalleineen.  Vastaanottokeskuksen virkailijan toimenkuvaan kuuluivat hyvin tarkat kirjanpidolliset työtehtävät kunkin nallen omistajatiedoista ja nallejen erilaisista vaatimuksista – jäiväthän ne meidän harteillemme yökylään. ”Illan hämärtyessä” päästiinkin sitten tositoimiin – kuvaamaan nallet talonpoikaisaskareissa kotiseutumuseolla ja samalla minusta tuli hetkeksi niin lavastaja kuin somistajakin.

Rivejä kun tässä alkaa kertyä, vietetään näin jutun päätteeksi sitten vaikka joulua. Tulinpa heikkona hetkenä luvanneeksi, että jo kauan unelmoimaani vanhanajan kuusijuhlaan voisin vaikka käsikirjoittaa vanhanajan joulunäytelmän, suunnitella tonttupiirileikin koreografian ja säestää vielä yhteislaulutkin juhlan aikana. Eihän siinä muuta… kuin että kun ei ole näytelmäkirjailija, ei tanssiesitysten koreografi ja viime
tapaamisesta pianon koskettimienkin kanssa oli vierähtänyt jo pari vuosikymmentä. Onneksi nykytekniikka mahdollisti tiukan harjoitteluvaiheen – pienen sähköpianon pimputtamisen kuulokkeiden kautta. Muuten olisi saattanut ulkoruokinta uhata.

Näitä omia(kin) vanhoja taitoja oli kieltämättä aika virkistävää herätellä henkiin – niin kuin me vuoden aikana on tavattu tehdä. Ja taas oli päivä erilainen.

P.S. En ollut rohkea. Työaikakirjanpidossa lukee edelleen virallisempia lausahduksia kuluneen vuoden työsarasta. Toisaalta, olisin ehkä saanut aiheutettua maksatusosastolla hymyilevää hämminkiä, jos olisin kertonut yksityiskohtaisemmin elämästäni. Lisätietopyyntöä odotellessa!

Katsauksen vuoden työhön esitteli meille Linnaseutu ry:n kyläkoordinaattori Johanna Henttinen.

 

Saako teiltä palvelua henkilökohtaisesti?

10.1.2019

Digiloikka on muotisana ja tavoiteltava tilanne palveluiden tuottamisessa asiakkaille. Tämä loikka – tai tarkemmin hyppy tuntemattomaan – tuli tutuksi myös hanketoiminnassa vuonna 2015. Silloin siirryttiin käyttämään Hyrrä-järjestelmää. Tämän muutoksen myötä on LounaPlussan ja muissa Leader-toimistoissa perehdytty Katso-palveluun, valtuutuksiin, asiointirooleihin, verkkopankkitunnuksiin, tunnistautumiseen sekä Hyrrän eri rooleihin. Tarkkaan on mietittävä olenko tänään Hyrrän asiakas, hallintohakemustallentaja vai asioidaanko paperihakemuksella tai Leader-selaajana…

Mennäänpä asiakkaan rooliin digimaailmassa. Kun eilen soitin pankkiin, niin puhelinpalvelussa pitää ensin tunnistautua. Sitten automaatti ilmoittaa, että on ruuhkaa ja jonotusaika on 18 minuuttia. Tässä vaiheessa on iltaruoka kiehumassa hellalla ja en ehdi jäädä jonoon. Katson, että palvelu on auki klo 22 saakka. Soitan uudelleen iltayhdeksän jälkeen ja jälleen tunnistaudun. Vastauksen saan muutaman minuutin kuluessa ja nuorehko ääni savonmurteella keskustelee asiastani ilmeisesti jossain puolella Suomea. Ratkaisua ei löydy pankin järjestelmästä ja niinpä hän ehdottaa näppärää verkkoneuvottelua oman pankkini virkailijani kanssa seuraavalle päivälle. Lue lisää »

Pitääkö olla huolissaan?

10.12.2018

Kun tyttäreni syntyi, ymmärsin ensimmäisen kerran, että en enää koskaan kokisi aikaa jolloin en olisi huolissani. Aikaisemmin olin ollut tytär, sisko, vaimo, miniä ja nyt äiti. Kahdeksan vuotta myöhemmin syntyi seuraava lapsi ja vielä pari vuotta sen jälkeen perheen kuopus. Ja huomasin olevani edelleen tytär, sisko, vaimo, miniä, mutta ennen kaikkea äiti. Ja jatkuvasti jostakin huolissani…

Siihen aikaan myös ymmärsin, mitä tarkoittaa perheessä ruuhkavuodet. Meillä käytiin töissä, päivähoidossa, koulussa, harrastettiin, siinä sivussa hoidettiin suhteellisen suurta puutarhaa ja anoppia. Aivan, asuimme maalla ja anoppi ei viihtynyt kirkonkylässä, vaan rakennutti itsellensä mummonmökin tonttimme kulmalle. Meille muodostui kahden huushollin ja kolmen aikuisen yhteisö, oli alatupa ja oli ylätupa. Me lapsinemme, kissoinemme ja koirinemme asuimme ylätuvassa ja anoppi alatuvassa.

Kun lapset olivat pieniä, olivat huoletkin lapsiperheen huolia. Muistetaanko kuka oli menossa minnekin, olivatko mukana oikeat tavarat ja oltiinko paikalla oikeaan aikaan. Pysyisivätkö kaikki terveenä, kun oli se lomamatkakin tiedossa. Kun lapset olivat pieniä, pysyivät huoletkin paremmin siinä omissa nurkissa.

Päivähoitojaksot hoituivat suhteellisen näppärästi, arki huiteli omia latujaan. Asuttiin maalla ja monet huolet olivatkin lähinnä logistisia. Yksi lapsista pitäisi saada naapurikaupunkiin, mutta toisen pitäisikin olla ihan eri suunnassa samaan aikaan. Saadaanko kimppakyydit sujumaan vai miten tässä nyt toimitaan. Lue lisää »