Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Liikuntapuisto

Hankkeen aikana kaupunki rakentaa yhteistyössä paikallisen Lions Club-järjestön kanssa liikuntapuiston 4H-puistoon. Liikuntapuistoon tulee erilaisia käyttäjän omalla painolla toimivia ulkokuntolaitteita. Laitteiden määrä on 16 kpl. 14 kpl ulkokuntolaitteista on ns. tuplalaitteita: laitteessa paikat kahdelle käyttäjälle samanaikaisesti. Laitteiden määrä mahdollistaa tarvittaessa mm. ohjattujen ryhmien pitämisen puistossa. Ulkokuntolaitteet sijoitetaan kivituhkapintaiselle kentälle joka tehdään hankkeen aikana, kenttäalue on tarpeeksi iso jotta sillä voi pelata myös petankia, mölkkyä jne. Lahdessa on ulkokuntolaitteita tällä hetkellä 21 puistossa ja niitä on tulossa vielä lisää. Orimattilan keskusta-alueelle on ajatuksena tehdä vain yksi puisto, mutta tarpeeksi monipuolinen. Puistoalue on n. hehtaarin kokoinen joten siinä on jatkossa myös laajennusvaraa uusien liikunnallisten toimintojen sijoittamiseen. Orimattilan kaupunki täyttää vuonna 2015 150-vuotta ja ajatuksena on että liikuntapuisto on osa kaupungin panostusta asukkaisiin juhlavuonna.

Yhteystiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI
Pl 46
16301 ORIMATTILA


Palaa Selaa hankerekisteriä Katso hankkeet kartalla

Toteuttaja

Orimattilan kaupunki

Tuen muoto

Hanketuki

Rahoittajat

Etpähä ry

Alkamisvuosi

2015

Rahoitusohjelma

Manner-Suomen maaseudun rahoittamisohjelma 2014-2020

Hanketyyppi

Palvelujen ja kylien kehittäminen – yleishyödyllinen investointi

Kustannusarvio

71.730,00 €

Julkinen tuki

66.680,21 €