Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Matkailuyhteistyö ja uudet palvelut Päijänne-Leaderin alueella

Matkailuyhteistyö ja uudet palvelut Päijänne-Leaderin alueella – kv-esiselvityshankkeen tavoitteena on saada aluella kokreettisia, kansainvälisiä hankkeita niin, että niiden tuloksia on hyödynnettävissä jo kuluvalla ohjelmakaudella. Kv-esiselvityshanke toteutetaan hakijalle uudenlaisella toimintatavalla. Hankkeessa kootaan mm. matkailun, kalastuksen ja Leader-toiminnan kannalta ryhmä, jonka tiedetään jo suunnittelevan vastaavaa toimintaa, johon hankkeeseen liittyvällä opintomatkalla tullaan tutustutaan. Ryhmä tekee opintomatkan Irlantiin, joka hyvien yhteistyösuhteiden ja erinomaisten esimerkkikohteiden vuoksi valikoitui parhaaksi opintomatkan kohteeksi. Hankkeen tavoitteena on verkottaa mukaan kutsutut hankkeet, hankeidut ja toimijat keskenään niin, että yhteistyössä saadaan vaikuttavampia tuloksia kuin itse hankkeesta voidaan yksinään saada.

Yhteystiedot

Päijänne-Leader ry
Meijeritie 1
17200 VÄÄKSY


Palaa Selaa hankerekisteriä Katso hankkeet kartalla

Toteuttaja

Päijänne-Leader ry

Tuen muoto

Hanketuki

Rahoittajat

Päijänne-Leader ry

Alkamisvuosi

2016

Rahoitusohjelma

Manner-Suomen maaseudun rahoittamisohjelma 2014-2020

Hanketyyppi

Palvelujen ja kylien kehittäminen – kehittämishanke

Kustannusarvio

12.200,00 €

Julkinen tuki

8.350,00 €