Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Nastolan taideyhdistyksen kehittämishanke

Hankkeen tavoitteena on kehittää Taarastin toimintaa, niin että eri kohderyhmille saadaan monipuolisia lähikulttuuripalveluita. Hankkeessa rakennetaan Taidekeskuksen brändi ja kirkastetaan tavoitteita monialaisen tiimin kanssa. Hankkeessa määritellään ja testataan erilaisia näyttelykokemuksia ja tehdään esitys v. 2018 konseptiksi. Lisäksi etsitään taideprojekteihin ulkopuolista rahoitusta niin julkisilta kuin yksityisiltäkin tahoilta. Taidekeskus Taarastille tehdään toimintaa tukeva uusi SOME-ilme. Yhteistoimintaa syvennetään alueen sisällä sekä rajat ylittävänä mm. Iitin Musiikkijuhlayhdistyksen kanssa. Hankkeen tuloksena syntyy Taidekeskus Taarastin kestävä toimintamalli, jossa tulorahoitus saadaan rakennettua ja pystytään palkkaamaan vakituinen toiminnanjohtaja viemään kehittämistyötä eteenpäin.

Yhteystiedot

Nastolan Taideyhdistys ry
c/o Nastolan Isännöintipalvelu Oy Pl 32
15561 NASTOLA


Palaa Selaa hankerekisteriä Katso hankkeet kartalla

Toteuttaja

Nastolan Taideyhdistys ry

Tuen muoto

Hanketuki

Rahoittajat

Etpähä ry

Alkamisvuosi

2017

Rahoitusohjelma

Manner-Suomen maaseudun rahoittamisohjelma 2014-2020

Hanketyyppi

Palvelujen ja kylien kehittäminen – kehittämishanke

Kustannusarvio

37.556,00 €

Julkinen tuki

30.044,80 €