Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Hämeenraitti jakaa tietoa

Maaseuturahoitus Hämeessä -tiedonvälityshankkeen eli Hämeenraitin tavoitteena on lisätä maaseutuohjelman viestintää Kanta- ja Päijät -Hämeessä. Yksi tärkeistä tehtävistä on lisätä tietoa yritysten ja yhdistysten rahoitusmahdollisuuksista.
Joulukuun alussa alkanut Maaseuturahoitus Hämeessä -hanke viestii Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Hämeen ELY-keskuksen ja viiden Leader-ryhmän toimialueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Hankkeen tiedottajana aloitti joulukuussa medianomi Ulla Harju.
─ Hankkeen nimeksi on valittu Hämeenraitti ja mielestäni se kuvaa hyvin Hämettä ja maaseutua. Tarkoituksena on nyt vakiinnuttaa ohjelmaviestintää ja tiedottamista Hämeessä niin, että maaseutuohjelma on tuttu ja sitä osataan hyödyntää. Erittäin tärkeää on myös lisätä eri toimijoiden verkostoitumista ja viestintää heidän välillään, Ulla Harju kertoo.
Yksi Hämeenraitin tehtävistä on siis saattaa yritykset ja yhteisöt tietoisiksi rahoitusmahdollisuuksista.
─ Erityisesti uusia yrityksiä ja innovaatioita halutaan rahoituksen piiriin. Toivottavasti saamme maaseudulla toimivat yritykset innostumaan ja hakemaan tukia.
Hämeenraitti onkin ikään kuin kokoava tekijä, joka sekä jakaa tietoa ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien eri rahoitusmahdollisuuksista ja maaseutuohjelmaa toteuttavista toimenpiteistä että tiedottaa ohjelmasta rahoitettujen hankkeiden etenemisestä, tapahtumista ja tuloksista. Mukaan mahtuu paljon erilaista toimintaa.
─ Monikanavaisuus on päivän sana ja Hämeenraittikin esittäytyy laajalti sekä verkossa että sosiaalisessa mediassa. Toivon myös hyvää yhteistyötä eri hanketoimijoiden kanssa, jotta saamme kaikkien viestiä eteenpäin, Ulla Harju hymyilee.
Maaseuturahoitus Hämeessä –hankkeen rahoittaa Hämeen ELY-keskus ja hallinnoijana toimii Linnaseutu ry. Käytännössä hanke on Hämeen ELY-keskuksen ja viiden hämäläisen Leader-ryhmän yhteishanke. Leader-ryhmistä mukana ovat Linnaseutu ry, Päijänne-Leader ry, Etpähä ry, LounaPlussa ry sekä EMO ry.
Voit jo nyt käydä tykkäämässä Hämeenraitin Facebook-sivuista, seurata Twitter-tiliä sekä Instagramia. Verkkosivut avautuvat hieman myöhemmin.
Facebook:
https://www.facebook.com/hameenraitti/
Twitter:
https://twitter.com/Hameenraitti
@hameenraitti
Instagram:
https://www.instagram.com/hameenraitti/
@hameenraitti
Yhteystiedot:
Ulla Harju
puh. 040 5312 153
tiedottaja @ linnaseutu.fi

Kaikki