Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Lisää elinaluetta uhanalaiselle taimenelle Vihavuodessa

Vihavuosi-yhdistys ry kunnostaa Hauholla Vihavuoden myllyuoman yläosan taimenen elinalueeksi. Työt alkavat keväällä 2017. Pääosa kunnostuksesta tehdään huhtikuussa 2017 ja työt kestävät muutaman päivän. Vuoden aikana tehdään uomassa lisäksi pienimuotoisia säätöjä eri vedenkorkeuksilla ja työ valmistuu lopullisesti kesään 2018 mennessä.
Myllyuoman yläosan kunnostushankkeen tavoitteena on parantaa 67. leveyspiirin eteläpuolella uhanalaiseksi luokitellun taimenen elinolosuhteita. Hanke on saanut rahoitusta maaseuturahastosta Leader-ryhmä Linnaseutu ry:ltä.
Myllyuomassa tehtävien toimenpiteiden tarkoituksena on lisätä kohteen poikastuotantoon soveltuvaa elinympäristöä ja parantaa erityisesti poikasvaiheen säilyvyyttä sekä lisätä tätä kautta järvivaeltajien lukumäärää ja edelleen koko reitin kutukannan kokoa. Lisäksi se parantaa kohteen viihtyvyyttä maisemoinnin avulla ja vahvistaa Vihavuoden kosken asemaa Suomen tavoitelluinpana koskikalastuskohteena. Patorakennelman alapuolella olevaan betoniseen vesialtaaseen muodostetaan kivi- ja maa-aineksen avulla uusi luonnonmukaisesti mutkitteleva purouoma, jossa on erikokoisia kiviä ja syvyysvaihtelua antamaan suojaa vesieliöille.
Myllyuoman sillan alapuolinen osa kunnostettiin samalla tavalla vuonna 2012 ja se on saanut paljon kiitosta onnistuneesta toteutuksesta. Kunnostus suoritetaan yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa sekä osin talkootyönä.
 
 

Kaikki