Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Leader-työn 20-vuotisjuhlaa vietetään Hämeenlinnassa

Suomalaiset ovat kehittäneet omia asuinympäristöjään jo 20 vuotta Leader-työllä. Leader-työn 20-vuotisjuhlaa vietetään 2.9.2016, kun ryhmät kokoontuvat Hämeenlinnaan juhlaseminaariin pohtimaan, kuinka ruohonjuuritasolla toimitaan tulevaisuudessa.
– Leader-toiminta on kehittänyt jo pitkään ihmisten arkea ja asuinympäristöä. Työn avulla on saatu uusia työpaikkoja ja yrityksiä sekä parannuksia asuinympäristöön ja alueiden toimintaan, Hämeenlinnan seudulla toimivan Leader-ryhmä Linnaseutu ry:n toiminnanjohtaja Jussi Pakari toteaa.

Leader-ryhmät ovat kehittämisyhdistyksiä, jotka kokoavat paikallisella tasolla kunnat, järjestöt, yritykset ja paikalliset asukkaat yhdessä kehittämään omaa aluettaan. Ryhmät myöntävät EU:n maaseuturahaston rahaa maaseudun kehittämishankkeisiin ja yritystukiin. Rahoituskauden 2014–2020 aikana ryhmien kautta kanavoituu yhteensä 300 miljoonaa euroa mikro- ja pienyrityksille ja yhteisöille. Rahoitus koostuu EU:n, valtion ja kuntien varoista. Julkisen rahan lisäksi Leader-työ kokoaa merkittävän määrän yksityistä rahaa ja talkootyötä.
– Ohjelmakausi on nyt päässyt hyvin vauhtiin. Hämeessä Leader-ryhmät ovat myöntäneet tukea jo yli 60 hankkeelle. Meillä Linnaseudun alueella rahoituspäätöksen on saanut kuusi yritysrahoitusta ja 21 yhteisöllistä hanketta. Yrityksille on myönnetty rahoitusta laiteinvestointeihin ja yhdistykset ja muut toimijat ovat saaneet tukea muun muassa kylätalojen kunnostamiseen, liikunta- ja virkistyspaikkojen rakentamiseen sekä rantojen kunnostamiseen, Jussi Pakari kertoo.
Kaikki Hämeen alueella virallisen rahoituspäätöksen saaneet toimet löytyvät Hämeenraitin hankerekisteristä. Tällä hetkellä rekisterissä on noin 110 erilaista hanketta. Rekisteriin voi tutustua osoitteessa www.hämeenraitti.fi.
Matalan kynnyksen toimintaa
Leader-rahoitusta alettiin jakaa vuonna 1996 Suomen EU-jäsenyyden myötä. 20 vuodessa kehittämisrahoituksen ympärille on muodostunut vakiintunut toimintatapa, jonka avulla maaseudun asukkaat ovat saaneet välineitä tehdä elämänlaatuaan parantavia muutoksia. Vuosina 2007–2013 Leader-rahoituksella syntyi yli 2 000 uutta työpaikkaa ja yli 800 uutta yritystä sai aloitustukea. Suuriin ja pieniin ja käytännön parannuksiin tähdänneitä hankkeita oli 8 000.
– Leader-työ on juuri sellaista matalan kynnyksen toimintaa, johon nykypäivän ihmisen on helppo lähteä mukaan, itsekin Leader-työssä mukana ollut maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kiittelee.
Leader-työtapa leviää kaupunkialueille, mikä osaltaan kertoo sen käyttökelpoisuudesta. Alue- ja paikallishallinnon uudistuksessa kuntien oma kehittäminen organisoidaan uusiksi.
– Leader-työhön 20 vuoden aikana kerääntynyt sosiaalinen pääoma ja verkostot ovat kovaa valuuttaa tulevaisuudessa, Tiilikainen ennakoi.
 
Katso seminaariohjelma tästä >>
http://www.hameenraitti.fi/tapahtumat/suomalaisen-leaderin-20-vuotisjuhla-seminaari/

Kaikki