Maaseuturahoituksen viestintäkanava Hämeessä
tie
posstetusivu
etusivukokeilu
konejaksi
previous arrow
next arrow

Maaseuturahoitusta kohdistettu matkailun kehittämiseen ja ympäristöön Päijät-Hämeessä

Maaseutuohjelma on tällä hetkellä käynnissä koko laajuudessaan Päijät-Hämeessä ja maaseuturahaston tuella toteutetaan monia mielenkiintoisia ja aluetta kehittäviä hankkeita. Hämeen ELY-keskuksen sekä päijäthämäläisten Leader-ryhmien rahoitusta on kohdennettu sekä maaseudun kehittämishankkeille että yrityksille. Tukea ovat saaneet muun muassa ruokaketjuun ja matkailuun sekä ympäristöön ja kylien kehittämiseen liittyvät hankkeet.
Hämeen ELY-keskus on kohdentanut hankerahoitusta Hämeen maaseutusuunnitelman painopistealueisiin. Rahoitusta ovat saaneet erityisesti ruokaketjun, energia-alan sekä matkailun kehittämiseen liittyvät hankkeet. Myös yritysrahoitus on saatu hyvin liikkeelle, ja rahoitusta myönnettiin monipuolisesti maaseudulla sijaitsevien pienten yritysten investointeihin. Tällä kaudella on tuettu muun muassa useita elintarvike- ja puutoimialan yrityksiä.
Huhtikuun 2017 loppuun mennessä Hämeen ELY-keskus on myöntänyt tukea maaseudun kehittämis- ja yrityshankkeisiin Päijät-Hämeessä yhteensä yli 5,3 miljoonaa euroa. Kehittämishankkeita on rahoitettu 29 kappaletta ja yrityshankkeita 27. Kehittämishankkeille ELY-keskus on myöntänyt rahaa hieman yli 3,6 miljoonaa euroa ja yritystukia on jaettu yhteensä vajaat 1,7 miljoonaa euroa.
ELY-keskuksen tuki muodostuu EU:n ja valtion rahoituksesta. Joissakin hankkeissa saattaa olla lisäksi myös kuntarahaa sekä muuta julkista rahaa hankkeen toimenpiteistä riippuen. Tähän mennessä kuntarahaa ja muuta julkista rahoitusta on sidottu Päijät-Hämeen maaseudun kehittämishankkeisiin yhteensä vajaa 338.000 €. Leader-ryhmien hankkeissa on mukana EU:n ja valtion lisäksi aina myös kuntarahaa.
Päijänne-Leaderiltä rahaa matkailun kehittämiseen
Päijänne-Leaderin hallitus on tähän mennessä tehnyt yhteensä 49 rahoituspäätöstä, ja niihin on sidottu yhteensä 1,97 miljoonaa euroa. Huhtikuun loppuun mennessä lopullisen tukipäätöksen Hämeen ELY-keskuksesta on niistä saanut 39 maaseutua kehittävää hanketta. Yleishyödyllistä hanketukea on saanut 32 kohdetta ja yritystukea seitsemän yritystä. Rahoitusta on myönnetty yhteensä 1,6 miljoonaa euroa, joista yrityshankkeisiin on sidottu 185.000 euroa.
Päijänne-Leader on tällä ohjelmakaudella rahoittanut monenlaisia matkailun hankkeita. Maaseuturahaston tukea on myönnetty mm. matkailuinfran parantamiseen Haapasaaressa ja Kalkkisten satamassa, Päijät-Hämeen matkailun tulo- ja työllisyysselvityksen tekemiseen sekä Pyhän Olavin vaellusreitin kehittämiseen.  Lisäksi rahaa on myönnetty useisiin toimiin, joissa on kunnostettu ja remontoitu seurantaloja sekä kehitetty kylien toimintaa.
Etpähä ry:ltä rahaa ympäristötoimiin
Etpähä ry:n hallitus on tähän mennessä tehnyt 61 myönteistä rahoituspäätöstä, joiden rahoitus on yhteensä yli 1,8 miljoonaa euroa. Lopullisen hankepäätöksen Hämeen ELY-keskuksesta on saanut 37 hanketta, ja niihin on sidottu julkista rahoitusta yhteensä vajaa 1,2 miljoonaa euroa. Lisäksi julkista rahoitusta on siirretty neljän toisessa Leader-toimintaryhmässä vireillä olevan, alueiden välisen kehittämishankkeen rahoittamiseen yhteensä 227.000 €. Näin ollen Etpähä ry:n kehyksestä on sidottu hieman yli 1.4 miljoonaa euroa.
Yritystukihakemusten määrä on kasvanut edelliseltä ohjelmakaudelta ja niitä on nyt haettu 19 kappaletta. Toimenpiteissä tuetuimmat toimialat ovat puutuoteala sekä matkailuun liittyvät palvelut. Yritystukiin on sidottu toimintaryhmän päätöksellä noin 330.000 €.
Yleishyödyllisiä kehittämis- ja investointihankkeita on haettu 42 kappaletta. Yleishyödyllisillä hankkeilla on tuettu omaehtoista ympäristönhoitoa, virkistys- ja liikuntapaikkojen kehittämistä sekä kuntien ja asukkaiden välisen yhteistyön kehittämistä.  Etpähä ry:n rahoituksella on muun muassa rahoitettu Hollolan kunnan ja Lahden kaupungin maaseutuohjelmien laadintaa sekä tuettu näiden ohjelmien toteuttamista.
 

Infopaketti maaseuturahoituksesta Päijät-Hämeessä

 

  • Hämeen ELY-keskus ja alueen Leader-ryhmät toteuttavat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa ja myöntävät rahoitusta maaseudun kehittämishankkeisiin. Meneillään oleva ohjelmakausi kestää vuodesta 2014 vuoteen 2020.
  • Rahoitusta voivat hakea tietyin ehdoin maaseudulla toimivat yhdistykset, yhteisöt ja yritykset. Maaseuduksi luetaan koko Päijät-Häme Lahden keskusta-aluetta lukuun ottamatta
  • ELY-keskuksen tuki muodostuu EU:n ja valtion rahoituksesta, mukana voi olla toimista riippuen kuntarahaa ja muuta julkista rahaa
  • Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta
  • Päijät-Hämeessä toimivat Leader-ryhmät:
    • Etpähä ry: Lahti, Hollola, Kärkölä, Orimattila
    • Päijänne-Leader ry: Asikkala, Hartola, Padasjoki, Sysmä, Heinola, Pertunmaa

Kaikki tukipäätöksen saaneet hankkeet löytyvät Hämeenraitin hankerekisteristä >> http://www.hameenraitti.fi/hankerekisteri/
Maaseuturahoituksesta lisätietoa Hämeenraitin verkkosivuilta >>
http://www.hameenraitti.fi/
 
 

Kaikki