Maaseutuyrittäjille tarjolla rahaa investointeihin

18.3.2016
Maaseudun yritystukien info keräsi suuren osallistujamäärän Asikkalaan

 

Maaseuturahaston mahdollisuuksia yrittäjille esittelevä yrittäjäinfo keräsi noin 50 yrittäjää maaliskuussa Asikkalan Lehmonkärkeen. Aamun aikana Päijät-Hämeen alueen yrittäjät saivat asiantuntijoilta aimo annoksen tietoa rahoitusmahdollisuuksista. Yrittäjätarinoista selvisi, että rahaa on voinut aiemmin saada esimerkiksi uuden ohjelman tai lentokoneen hankintaan.

Suomen Yrittäjien ja MTK:n yrittäjäkiertue rantautui maaliskuun puolivälissä Päijät-Hämeeseen. Lehmonkärkeen Villa Vellamoon kerääntyi yli 50 yrittäjää keräämään tietoa maaseudun rahoitusmahdollisuuksista sekä kuuntelemaan yrittäjätarinoita. Rahaa maaseutuyrityksille on tarjolla sekä Hämeen ELY-keskuksessa että alueen Leader-ryhmissä.

─ Yritykselleni raha tarkoitti sitä, että toiminta pystyi jatkumaan digitalisoitumisen myötä. Oli pakko investoida uuteen laitteeseen tai muuten olisi voinut miettiä muita toimialoja millä toimia, totesi Pixmap Oy:n Jarmo Pikkarainen.

Pixmap tekee erilaisia kartta-aineistoja muun muassa suunnistukseen. Tärkeimpänä osa-alueena ovat pohjakartat, joiden aineistoina käytetään ilmakuvia ja laserkeilausaineistoja.

─ Viisi vuotta sitten ilmakuvauksen tekniikka muuttui digitaaliseksi. Uusi laite ja sen toiminnan koulutus olivat iso investointi, joten otin yhteyttä ELY-keskukseen, josta minut ohjattiin Etpähä ry:n toimistolle. Sain investointiin Leader-rahoitusta ja hanke lähti käyntiin helpommin kuin odotinkaan, Pikkarainen kertoo.

Paneelikeskustelussa puhumassa olivat muun muassa Leader Etpähän Jukka-Pekka Jauhiainen sekä yritysedustajat Antti Kääriäinen Blue Skies Aviationista ja Jarmo Pikkarainen Pixmapista. Pannelikeskustelun veti MTK:n Maria Kämäri.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yritysrahoitusta tilaisuudessa esitteli Hämeen ELY-keskuksen asiantuntija Kari Palvaila. Rahaa on tänä vuonna tarjolla maaseudun pienille ja keskisuurille yrityksille Hämeen ELY-keskuksesta noin kolme miljoonaa euroa. Lisäksi alueen Leader-ryhmillä on rahaa tarjolla myös yrityksille.

─ Yritysten on mahdollista saada investointitukea aineellisiin tai aineettomiin investointeihin 20 % kokonaiskustannuksista. Investoinnin toteutumisedellytyksiä voi puolestaan selvittää toteutettavuustutkimuksella, jossa hyväksyttävät kustannukset ovat usein asiantuntijapalveluita. Lisäksi voimme myöntää perustamistukea, jolloin valintakriteerinä on toiminnan uutuusarvo, Palvaila kertoo.

─ Oleellista on, että yritysrahoituksella pyritään luomaan uusia työpaikkoja, uudistamaan yritystä sekä lisäämään yhteistyötä. Hakemukset pisteytämme valintakriteerien perusteella, Kari Palvaila lisää.

Rahaa koulutuslentokoneeseen

Blue Skies Aviation on pyörittänyt lentokoulua vuodesta 2009 saakka. Koska kilpailua ei Suomessa juuri ole, on asiakaskunta ja koko toiminta laajentunut etäopiskelun myötä. Vesivehmaalla toimiva yritys haki ja sai rahaa viime toimintakaudella käytetyn lentokoneen hankintaan. Tällä ohjelmakaudella käytettyjen koneiden hankinta ei ole ollut mahdollista.

─ Saimme rahoitusta 20 % lentokoneen kokonaiskustannuksista jotka olivat 30.000 euroa. Kun rahaa saimme, siitä oli iloa hyvinkin paljon, koska kone tarvitsi heti myös korjauksia. Itse kuitenkin koin hakemukseen tarvittavat paperityöt haastavina, Antti Kääriäinen totesi.

Leader-toimintaryhmä Etpähä ry:n toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Jauhiaisen mukaan rahaa kannattaa kuitenkin hakea, vaikka byrokratia ja hakemuksen tekeminen saattavatkin tuntua työläiltä.

─ Me Leader-ryhmissä autamme tietysti hankesuunnitelman teossa. Paperityöhön ja esimerkiksi laskelmien ja liiketoimintasuunnitelman tekoon voi myös saada konsulttiapua ProAgriasta tai Ladekista, Jauhiainen toteaa.

─ Osa yrityksistä kokee hyväksi sen, että  hakemusta laatiessa joutuu tekemään ajatustyötä. Kun liiketoimintasuunnitelman käy tarkasti läpi, se on työtä myös oman yrityksen kehittämiseen, Päijänne-Leaderin toiminnanjohtaja Anu Taipale jatkaa.

Mutta kehen sitten kannattaa ottaa yhteyttä, kun idea investoinnista tai uuden tuotteen lanseeraamisesta nousee esille?

─ Meille voi aina soittaa ja keskustella ideasta. Voimme yhdessä miettiä onko hankeidealle mahdollista saada rahoitusta ja miten hakuprosessi etenee. Autamme myös Hyrrä-ohjelmiston käytössä tarpeen vaatiessa, Anu Taipale painottaa.

 

Tietoa rahoituksesta löytyy kattavasti Hämeen ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien verkkosivuilta. Lisäksi tietoa rahoitusmahdollisuuksista Kanta- ja Päijät-Hämeessä saatavilla Hämeenraitin verkkosivuilta.

Yrityskiertue_01

 

Teksti ja kuvat: Ulla Harju/Hämeenraitti