Suomen älykkäimmäksi haluaa 32 kylää

5.9.2018

Suomen älykkäin kylä –kilpailuun on ilmoittautunut 32 kylää eri puolilta Suomea. Mukana on myös kantahämäläinen Vähikkälän kylä Janakkalasta. Kilpailuun etsittiin kyliä, joilla on tahtoa ja tarvetta lisätä elinvoimaa, aktiivisuutta ja innovatiivisuutta. Pärjätä nyt ja tulevaisuudessa.

Suomen älykkäin kylä -polun tarkoituksena on auttaa ja kannustaa kyliä etsimään älykkäitä, esimerkiksi digitalisaatiota hyödyntäviä, ratkaisuja tämän hetken ja tulevaisuuden haasteisiin. Älykäs kylä on sellainen, joka aktiivisesti etsii uusia ratkaisuja palveluiden tuottamiseen esimerkiksi terveydenhuollon, koulutuksen, ruuan ja energiantuotannon, liikkumisen, vähittäismyynnin, harrastustoiminnan ja kulttuurin saralla. Älykkäät kylät on yhteinen teema Euroopan unionissa.

Suomen älykkäin kylä -kilpailun järjestää Suomen maaseutuverkosto (maaseuturahasto) yhteistyössä rakennerahastojen (ESR, EAKR), meri- ja kalatalousrahaston, liikenne- ja viestintäministeriön, Maaseutupolitiikan neuvoston, Kuntaliiton ja Suomen Kylät ry:n kanssa.

Vaikka tärkeintä on kehittyminen, on Suomen älykkäin kylä toki myös kilpailu. Voittajakylä valitaan asiantuntevan raadin päätöksellä vuoden 2019 lopussa. Valinnassa kriteereinä ovat muun muassa palvelujen saatavuuden lisääntyminen ja tason nousu, idearikkaat ratkaisut ja aktiivisesti osallistuvien kyläläisten määrä.

Kilpailuun osallistuville kylille on 1,5 vuoden aikana tarjolla ohjausta, esimerkkejä ja vertaistukea.

Suomen älykkäin kylä kilpailussa mukana olevat kylät:

Kanta-Häme
Vähikkälä, Janakkala

Pirkanmaa
Murole, Ruovesi
Talviainen, Orivesi
Luopioinen, Pälkäne
Killinkoski, Virrat
Kuivaspää, Lempäälä
Raudanmaa, Kangasala

Etelä-Savo
Hokka, Kangasniemi
Kerisalo, Joroinen

Pohjois-Savo
Soinilansalmi, Leppävirta

Varsinais-Suomi
Röölä, Rymättylä
Märynymmi, Salo

Satakunta
Venesjärvi, Kankaanpää
Sydänmaa, Säkylä

Etelä-Pohjanmaa
Ruotsala, Kauhava
Alakylä, Kauhava
Luoma-aho, Alajärvi
Karvala, Lappajärvi

Keski-Suomi
Mämmenkylä, Äänekoski
Syvälahti, Äänekoski
Pihlajavesi, Keuruu
Pohjoisen Korpilahden kylät, Jyväskylä

Pohjois-Karjala
Rikkavesi, Outokumpu

Pohjois-Pohjanmaa
Kuusaa-Jokela, Haapajärvi
Käylä, Kuusamo

Kainuu
Nakertaja-Hetteenmäki, Kajaani
Vuolijoki, Kajaani
Pohjavaaran seudun kylät, Sotkamo

Lappi
Rautiosaari, Rovaniemi
Lehtojärvi, Rovaniemi
Pyhän kylä, Pelkosenniemi
Paakkola, Tervola

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *