Etusivulle

Avainsana arkisto sanalle: ELY-keskus

Maaseutuohjelman yritystuet näkyvät Hämeessä ja niillä on vaikuttavuutta

Heinäkuussa 2016 voimaantullut laki taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä määrää, että tuella on oltava selkeästi määritelty taloudellinen tai yhteiskunnallinen tavoite. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti lokakuussa 2016 teettää virkamiesselvityksen yritystuista ja niiden vaikutuksista talouskasvuun. Lisäksi pyydettiin arvioita yritystukien uudelleen kohdentamisen mahdollisuuksista. Työ- ja elinkeinoministeriössä virkatyönä tehty selvitys on julkaistu verkossa osoitteessa www.tem.fi/julkaisut.

Selvityksessä ei vielä puututtu EU-osarahoitteisiin maaseudun yritystukiin. Myöskään Valtiovarainministeriön viime kuussa julkistamassa budjettiesityksessä yritystukiin ei vielä puututtu. Vuoden 2018 budjettineuvottelujen lopputuloksena oli, että Työ- ja elinkeinoministeriö asettaa työryhmän, johon kutsutaan kaikkien eduskuntaryhmien edustus. Työryhmä laatii pitkän aikavälin suunnitelman ja esitykset yritystukien uudistamiseksi, mukaan lukien suorat tuet ja verotuet.

Aikaisempien selvityksen johtopäätösten mukaan tehottomista tuista tulisi siirtyä ”lähinnä yrityssektorin uudistumista tukeviin suoriin tukiin”.  Tuottavuutta edistävät sellaiset tuet, jotka ”kannustavat yrityksiä kehittämään uutta osaamista ja ottamaan käyttöön edistyksellisimpiä tuotantotapoja ja -välineitä”. Continue reading ”Maaseutuohjelman yritystuet näkyvät Hämeessä ja niillä on vaikuttavuutta”

Yritysryhmistä potkua yritysten kehittämiseen

Maaseutuohjelma tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kehittää toimintaansa yritysryhmähankkeessa. Yritysryhmän kehittämishankkeessa 3-10 yritystä kehittää yhdessä toimintaansa ja samalla jokainen yritys voi myös kehittää omaa toimintaansa yrityskohtaisilla toimenpiteillä. Oma tukimuotonsa on lisäksi yritysryhmän koulutushanke, jossa toteutetaan neuvontaa ja valmennusta myös yksittäisille yrityksille. Koulutusryhmässä tulee olla vähintään 3 yritystä, eikä enimmäismäärää ole.

Yritysryhmässä yritysten on mahdollista kehittää monipuolisesti tuotannollista ja markkinointiin liittyvää yhteistyötä. Esimerkiksi matkailuyritykset voivat yhdessä panostaa kansainvälistymiseen tai pienet elintarvikeyritykset voivat etsiä yhdessä vientimarkkinoita ja suunnitella yhteistä tuoteperhettä. Avainsana on yritysten uudistaminen, mistään tavanomaisen tai säilyttävän yritystoiminnan tukemisesta ei ole kyse. Yritysryhmän tarkoitus on tukea ennen kaikkea muutosta yritysten toiminnassa, mikä auttaa niitä kasvamaan. Yritysryhmän julkinen rahoitus on 75% kokonaiskustannuksista, joten osallistuvat yritykset osallistuvat kustannuksiin omilla etukäteen sovituilla panostuksilla. Continue reading ”Yritysryhmistä potkua yritysten kehittämiseen”

Työtä ennen lomaa

Toiseksi viimeinen työpäivä ennen lomaa. Lehdissä ja mediassa on ohjeita miten järjestelet työt niin, että on hyvä jäädä lomalle. Kevennä työtahtia ennen lomaa ja tee lista tekemättömistä töistä, jotka vielä ennen lomaa pitää tehdä. Siirrä muut suosilla syrjään.

Kuten voi kuvitella, oikeassa elämässä ei useinkaan mene näin, vaan juuri viimeisinä päivinä tulee jotain yllättävää, mitä pitää hoitaa. Virkamiestä riivaa lievä paniikki: tuleeko tarvittavat liitteet hakijoilta ajoissa, vieläkö Leadereistä tulee jotain, saako nää valmiiksi ennen lomaa? Mikä se juttu oli, mitä lupasin kommentoida, mihin viestiin piti jo eilen vastata? Ja työaikaseuranta, asiakastyytyväisyyskyselyt ja ai niin, blogi-tekstikin piti kirjoittaa!

Tämä tuntuu toistuvan joka vuosi ennen kesälomaa. Näköjään sitä vaan ei opi, vaan itseaiheuttaa tämän tilanteen vuosi toisensa jälkeen. Olen kuullut villejä huhuja, että on olemassa ihmisiä, jotka pystyvät tekemään suunnitelmia ajankäytöstään ja jopa toteuttamaan ne! Tällaisina päivinä kadehdin vilpittömästi heitä, vaikka valitettavan usein tuntuukin, että nykymaailmassa suunnitelmat, ohjelmat ja strategiat ovat päätarkoitus eivätkä apuväline. Continue reading ”Työtä ennen lomaa”

Maakuntauudistuksesta

”Maakuntauudistus (aiemmin aluehallintouudistus) on yksi hallituksen reformeista. Hallituksen 5.4.2016 tekemän linjauksen mukaan maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Maakunnille siirretään sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien lisäksi pääosa ELY-keskusten tehtävistä, maakuntien liittojen lakisääteiset tehtävät, järjestämisvastuu TE-toimistojen tehtävistä sekä lisäksi eräitä kuntien ja aluehallintovirastojen tehtäviä. Maakunnat aloittavat toimintansa 1.1.2019.”

Tämä on suora lainaus valtionvarainministeriön www-sivuilta. Melkoisesta aluehallinnoinnin rukkauksesta on siis kyse. On puhuttu jopa maakunnallisten itsehallintoalueiden perustamisesta, joka on aika vahvasti sanottu. Uudistus vaikuttaa voimakkaasti myös maaseutuhallintoon – tarkoittaen ennen kaikkea maatalouden tukien hallinnointia ja maaseudun kehittämistehtäviä alueilla.

Continue reading ”Maakuntauudistuksesta”

Maaseudun yritystuet luovat mahdollisuuksia erilaisille yrittäjille toiminnan kehittämiseen

Maaseudun yritystukiin kannattaa tutustua. Yritysten perustamista ja investointeja tuetaan, jotta maaseudulle syntyisi lisää yritystoimintaa ja työpaikkoja. Aloittavat ja kasvua hakevat yritykset voivat saada rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.

Investointitukea voidaan myöntää yrityksen investointiin, jolla on olennaista merkitystä yrityksen perustamiselle, kasvulle tai kehittymiselle. Investointitukea voi saada uusien koneiden ja muun käyttöomaisuuden hankintaan, rakennusten hankintaan ja rakentamiseen sekä aineettomiin investointeihin kuten tietokoneohjelmistojen, patenttien, käyttölupien, tekijänoikeuksien tai tavaramerkkien hankkimiseen. Investointitukea voi saada pääsääntöisesti 20 % tukikelpoisista kustannuksista.

Continue reading ”Maaseudun yritystuet luovat mahdollisuuksia erilaisille yrittäjille toiminnan kehittämiseen”

Maaseudun ”kehittäjä” – kuka se on?

Olen huomannut, että kun kerron työstäni tutuille, heillä on usein hieman ongelmia tajuta mitä oikein teen.

”Olen Hämeen ELY-keskuksessa maaseudun kehittämishommissa, me rahoitetaan maaseudun hankkeita ja yritystukia”.

Tuosta tulee kuulijalle useimmiten ensimmäiseksi mieleen maataloustuet, varsinkin näin upean ja onnistuneen traktorimarssin jälkeen.

Terminähän ”maaseudun kehittäminen” on jopa hieman kökkö. Siitä saattaa helposti tulla kuva, että maaseutu ja sen asukkaat ovat jollain lailla vajavaisia, joita täytyy ulkopuolelta ”kehittää”, jotta siellä sitten pärjättäisiin. Continue reading ”Maaseudun ”kehittäjä” – kuka se on?”