Etusivulle

Avainsana arkisto sanalle: kalatalousryhmä

Kalatalousaktivaattorin työ, puisevaa puurtamistako?

Hakemuksia, lomakkeita, kirjelmiä,

ohjeita, pykäliä, artikloita!

Niitäkin, mutta onneksi paljon muutakin!

Viime kuussa pääsin osallistumaan useisiin mielenkiintoisiin tapaamisiin. Pääsin myös tutustumaan Kasnäsin kalajauhotehtaaseen. Siellä tuotetaan kalajauhoa, joka on pohjana maailman ekologisimmaksikin mainitulle Itämerirehulle, jota käytetään kirjolohien kasvatukseen. Eikö olekin mielenkiintoista!

Viime viikolla ja tämän viikon alkuviikosta jouduin kyllä painimaan hankalien asioiden parissa. Kalasatamien määräaikaishakuun liittyvät artiklat aiheuttavat päänvaivaa. Lisäksi parin yrittäjän maksatushakemuksissa oli ongelmia. Ei ollut yhtään mielenkiintoista!

Tänään kävimme viestintäassistenttimme Hennan kanssa tutustumassa ankeriaan merkintään Padasjoella. Kalat oli pyydetty Vääksynjoessa sijaitsevalla ankeriasarkulla ja viety sitten Padasjoelle säilöön. Continue reading ”Kalatalousaktivaattorin työ, puisevaa puurtamistako?”

Kaukaa katsottuna kaikki kunnossa

Tiedottaja Ulla muistutteli tuossa, että olin lupautunut kirjoittamaan blogia Hämeenraittiin, ja että dead-linekin alkaa lähestyä. Kysyin, oliko hänellä jotakin tiettyä aihetta mielessä. Ulla vastasi, että kirjoita vaikka Kreikan matkasta. Selvä!

Olin todellakin lokakuun loppupuolella kolme päivää Kreikan Thessalonikissa työmatkalla. Eikös kuulostakin mukavalta? Kolmen päivän maksettu miniloma aurinkoisessa Kreikassa! Totuus on kuitenkin toinen. Auringon näin kerran pilven raosta. Pääosin oli pilvistä, tuulista ja koleaa. Sillä ei sinänsä ollut merkitystä, sillä järjestettyä ohjelmaa oli aamusta iltakahdeksaan joka päivä. Ei siinä paljon olisi ehtinyt aurinkoa ottaakaan.

Kyseessä oli FARNET:in eli kalatalouden toimintaryhmien Euroopan komission alaisen kattojärjestön koulutus- ja verkostoitumisseminaari. Näihin tilaisuuksiin osallistuminen on edullista aktivaattoreille, sillä majoitus ja matkat maksetaan sieltä ”isosta kirstusta” eli itse ryhmille jää osallistumisesta hyvin vähän maksettavaa. Continue reading ”Kaukaa katsottuna kaikki kunnossa”

Kala-aktivaattorin arkea

Sisä-Suomen kalatalousryhmä aloitti toimintansa, ja minä sen aktivaattorina tämän vuoden alussa. Intoa puhkuen aloitin työt. Sovin tapaamisia alan toimijoiden kanssa. Tapaamisissa olen kannustanut ihmisiä hakemaan tukia omiin hyviin hankkeisiinsa. Olenkin saanut ihmisiä innostumaan, ja hankkeita on syntynyt kiitettävällä tahdilla. Mahtavaa! Näin pienessä ajassa olen saanut jo paljon aikaiseksi. Vai olenko?

Continue reading ”Kala-aktivaattorin arkea”