Etusivulle

Avainsana arkisto sanalle: opintomatka

Kanta-Hämeen matkailuyrittäjät ottivat paikkansa japanilaisten matkanjärjestäjien sydämessä

Kanta-Hämeen alueen matkailuyrittäjät avasivat syyskuun lopulla tietä Hämeen tunnetuksi tekemiselle Japanissa. Matkalla kasvuun-yhteistyöhankkeen opintomatka Tokioon mahdollisti tutustumisen maailman suurimmille JATA 2018 -matkamessuille, mutta mikä parasta, messujen lisäksi yrittäjille järjestettiin yksityinen workshop-tilaisuus, johon oli kutsuttu joukko merkittäviä japanilaisia matkanjärjestäjiä, tukkukauppiaita, toimittajia sekä Suomi-faneja.

Tilaisuus järjestettiin JATA 2018 -messuja lähellä sijaitsevassa hotellissa. Paikalle saapui yhteensä 35 Suomesta kiinnostunutta myyjää, joiden joukossa olivat muun muassa maailman suurimman tukkukaupan JTB:n sekä merkittävän Pohjois-Eurooppaa ja Baltian maita myyvän tukkukauppiaan Miki Tourism Ltd. edustajia.

Tilaisuuden alussa oli PowerPoint-esitys Hämeestä ja paikalla olevista yrityksistä, jonka esitteli loppilainen Anu Kosonen, Pirteeks-yrityksestä. Esityksen jälkeen yrittäjillä ja asiakkailla oli aikaa keskustella kahden kesken workshop-pöytien ääressä tarkemmin kohteiden tarjonnasta ja alueen nähtävyyskohteista. Continue reading ”Kanta-Hämeen matkailuyrittäjät ottivat paikkansa japanilaisten matkanjärjestäjien sydämessä”

Kaukaa katsottuna kaikki kunnossa

Tiedottaja Ulla muistutteli tuossa, että olin lupautunut kirjoittamaan blogia Hämeenraittiin, ja että dead-linekin alkaa lähestyä. Kysyin, oliko hänellä jotakin tiettyä aihetta mielessä. Ulla vastasi, että kirjoita vaikka Kreikan matkasta. Selvä!

Olin todellakin lokakuun loppupuolella kolme päivää Kreikan Thessalonikissa työmatkalla. Eikös kuulostakin mukavalta? Kolmen päivän maksettu miniloma aurinkoisessa Kreikassa! Totuus on kuitenkin toinen. Auringon näin kerran pilven raosta. Pääosin oli pilvistä, tuulista ja koleaa. Sillä ei sinänsä ollut merkitystä, sillä järjestettyä ohjelmaa oli aamusta iltakahdeksaan joka päivä. Ei siinä paljon olisi ehtinyt aurinkoa ottaakaan.

Kyseessä oli FARNET:in eli kalatalouden toimintaryhmien Euroopan komission alaisen kattojärjestön koulutus- ja verkostoitumisseminaari. Näihin tilaisuuksiin osallistuminen on edullista aktivaattoreille, sillä majoitus ja matkat maksetaan sieltä ”isosta kirstusta” eli itse ryhmille jää osallistumisesta hyvin vähän maksettavaa. Continue reading ”Kaukaa katsottuna kaikki kunnossa”