Etusivulle

Avainsana arkisto sanalle: Päijänne-LEader

Ulkotöistä sisätöihin – harjoitellen

Ensin ulkotöitä

Maaliskuun alussa ahersin vielä ulkotöissä Salpausselän kisamontussa. Opiskeluuni sisältyi olla vapaaehtoisena Lahti2017-kisoissa reilun kolmen viikon ajan.

Ennen kisoja somistimme tapahtumapaikkoja suksiaitoja ja havukoristeita tekemällä sekä kankaita ja banderolleja ripustelemalla. Nippusiteet tulivat hyvin tutuiksi…

Kisojen aikana pidimme huolta, että yleisilme oli kondiksessa ja korjailimme tarvittaessa repsahtaneita kohtia. Kisojen jälkeen sitten purimme vauhdilla kaiken, minkä olimme muutamaa viikkoa aikaisemmin rakentaneet. Muutamassa päivässä tapahtumapaikalla ei näkynyt enää yhtään violettia kangasta tai muutakaan viitettä siitä, että jotain oli yleensä tapahtunut.

Tällaista on tapahtuman järjestäminen. Se tulee ja se menee. Muistot vain jäävät, mutta nehän tässä ovatkin pääasia! Continue reading ”Ulkotöistä sisätöihin – harjoitellen”

Maailma ei ole vielä valmis

Melkein on, mutta laastarialalla on vielä pieniä puutteita. Sehän on jo vanha juttu, että laastarilla paikkaillaan naarmuja ja suurempiakin haavoja, joskus jopa henkisiä. Nykylaastarit ovatkin sitten jo aika älykkäitä, niillä torjutaan esim. kipua ja tupakantuskaa. Vaan tarvetta olisi kyllä vielä monille uusille laastareille, kuten:

Suklaalaastari torjumaan äkkinäistä tai kroonista suklaariippuvuutta. Saisi kyllä tuoksuakin suklaalle.

Byrokratialaastari – sen kun liimaisi takamukseen, alkaisivat kiemurat oieta ja hommista selviäisi ihan normaalilla arkijärjellä.

Jotain suolaista –laastari juuri niihin hetkiin kun suklaalaastari on tehonnut ja vastareaktio alkaa. Ihan pieni ja lyhytkestoinen riittäisi.

Pekoni ja ranskikset –laastari. Ei kaipaa selityksiä, pitää olla iso ja tehokas. Continue reading ”Maailma ei ole vielä valmis”

Mikä ihmeen Lokaali?

Jos on ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä valtakunnallisia kyläpäiviä eli Lokaalia, voi ihminen olla ulalla useasti. Varsinkin, jos ei koskaan edes ole ollut vieraana kyseisessä tapahtumassa. Eikä todellakaan tiedä tapahtumasta ennalta yhtään mitään.

Hyppäsin järjestelyihin kuin liikkuvaan junaan. Keväällä kuulin sanan LOKAALI. Se järjestetään Päijät-Hämeessä 10.-11.9.2016. Kaikki muut järjestelyjä jo aloitelleet olivat minulle uusia tuttavuuksia. Mukavan oloisia. Hieman ”maalta”. Mutta pääasiassa hyvällä tavalla.

Oma roolini Lokaalin järjestelyissä kirkastui matkalla. Matka oli mielenkiintoinen. Mutkia oli joitain. Jossain vaiheessa mieleen hiippaili pelko: joku varmasti unohtuu tai menee pieleen…

Continue reading ”Mikä ihmeen Lokaali?”

Mitä sä teet työksesi?

Ääk, voisinko vain juosta karkuun? Tarvisiko lapsi apua vessareissulle? Oksentaako joku? Mitä vain, ettei tarvitsisi selittää, että mitä ihmettä teen työkseni. Näen jo silmissäni kuulijan tyhjän katseen, kun kerron työskenteleväni EU-hankkeiden ja maaseudun kehittämisen parissa. Se siitä mielenkiintoisesta uudesta tuttavuudesta tai kohtaamisesta, on paljon helpompi puhua lasten liikavarpaista tai heinäsirkkojen lajikehityksestä lämpenevässä ilmastossa.

Toivoisin osaavani kertoa lyhyesti ja kiinnostavasti työstäni. Niin, että saisin ytimekkäästi kuvattua koko kehittämisen kokonaisuuden. Haastavaa. Tässä kohtaa mieleeni tulee alati tarina NASA:n siivoojasta, jonka kaikki ovat varmasti kuulleet useammankin kerran. Olit tai et, niin kerron sen kuitenkin. Vuosikymmeniä sitten NASA:n avaruuskeskuksessa vieraili presidentti John F. Kennedy. Komentokeskusta kohden kävellessään hän kohtasi lattiaa moppaavan miehen. Kennedy tervehti miestä ja kysyi mikä on miehen tehtävä täällä avaruuskeskuksessa. Mies vastasi: ”Olen lähettämässä avaruusrakettia kuuhun”. Niinpä!

Continue reading ”Mitä sä teet työksesi?”

Aloitetaan pohjalta

Kiertelen nykyään (taas) paljon seuraintaloilla ja jotenkin se puhe aina kääntyy remontteihin. Ulkomaalauksesta aloitetaan ja katon kautta päädytään keittiöön. Kaikki haluavat uuden maalin pintaan, jotkut haluavat vanhan tiilikaton tilalle uuden, hienon peltikaton jolla on peräti 20 vuoden takuu. Lämmitys halutaan tehokkaammaksi ja ennen kaikkea halvemmaksi ja helpommaksi. Naiset mainitsevat hieman vaimeasti että juokseva vesi olisi keittiössä mainio modernisointi.

Oikeasti: maali on ihan OK vielä monta vuotta, tiilikatto on pitänyt vettä hyvässä tapauksessa jo sata vuotta, kaikkia vanhoja uuneja ei onneksi ole purettu ja keittiö todellakin tarvitsee muutakin kuin sen juoksevan veden.

Mutta kukaan ei aloita pohjalta. Kukaan ei ole käynyt (toivottavasti vielä avoimessa) ryömintätilassa rakennuksen alla. Minä mainitsen, että kuinkas lattia ja siihen vastataan aina, se on kunnossa, onhan se suora. Tai melkein.

Continue reading ”Aloitetaan pohjalta”

Tuore Leader-landilainen

Voiko olla todellista, ettei aamuisin ärsytä lähteä töihin?! Ilmeisesti!

Aloitin työni viestintäassistenttina Päijänne-Leaderillä vuoden 2015 lopulla. Se oli askel tuntemattomaan. Vastassa oli pieni työyhteisö, paljon ammattitaitoa ja täysin vieras maailma: Leader. Ensin luin uusimman strategian ja tutustuin paikallisen Leaderin rakenteeseen sekä toimintaan. Kaikki tuntuivat puhuvan täysin vierasta kieltä. Vastaanotto henkilöstön puolelta oli todella lämmin ja kärsivällinen. Sain kysellä ja tehdä asiat omaan tahtiin. Jouduin nipistämään itseäni vähän väliä, josko heräisin pian… Totta se oli ja on edelleen: hieno työyhteisö ja erittäin mielenkiintoinen sekä monipuolinen työ.

Continue reading ”Tuore Leader-landilainen”

Kala-aktivaattorin arkea

Sisä-Suomen kalatalousryhmä aloitti toimintansa, ja minä sen aktivaattorina tämän vuoden alussa. Intoa puhkuen aloitin työt. Sovin tapaamisia alan toimijoiden kanssa. Tapaamisissa olen kannustanut ihmisiä hakemaan tukia omiin hyviin hankkeisiinsa. Olenkin saanut ihmisiä innostumaan, ja hankkeita on syntynyt kiitettävällä tahdilla. Mahtavaa! Näin pienessä ajassa olen saanut jo paljon aikaiseksi. Vai olenko?

Continue reading ”Kala-aktivaattorin arkea”