Etusivulle

Avainsana arkisto sanalle: työ

Parkkiruutu varattu

Kuinka kaavoihinsa kangistunut ja tapojensa orja sitä ihminen onkaan normaalissa arjessaan. Auto on tapana laittaa työpaikan pihalla aina samaan ruutuun. Se muuan aamu, kun ruutu onkin jo varattu, sekoittaa pasmat melko tehokkaasti. Minne minä tämän nyt laitan, mistä ulko-ovesta menen sisään toimistolle, kun niitäkin on kolme valittavaksi.

Rutiinit luovat turvallisuutta, niinhän ne viisaat sanovat jo lastenneuvolassa. Toimiva arki onkin ihan parasta. Perjantaina voi tyytyväisin mielin työviikon jälkeen ajella kotiin ja sytyttää tulen takkaan, kun kaikki on mennyt suurin piirtein kuten suunnittelikin. Tässä työssä, eikä varmasti missään työssä, se ei kuitenkaan aina mene niin. Jotain kun opit, johan se muuttuu. Tai ainakin tulkinta muuttuu. Mutta se juuri tekee työstä mielenkiintoista. Jokainen päivä on erilainen. Ja aina on hyvä syy kilauttaa kaverille, ja kysyä, miten homma hänen mielestään pitäisi hoitaa, jottei isoveli valvonnoissaan suutu. Continue reading ”Parkkiruutu varattu”

Kaikkea pitää kokeilla?

No, jokainenhan meistä ymmärtää asiat omalla tavallaan. Jos minulta olisi kysytty vaikka reipas parikymmentä vuotta sitten mitä minulle merkitsee työn monipuolisuus, olisi vaihtelua työpäivään tuonut joko painokoneen hajoaminen tai kuumaliimapuikkojen loppuminen kun laatikoita kasattiin. Oli niin tai näin, vaihtelu vaan virkistää ja tehtaan taukotuvan kahvi kyllä maistui aina vähän paremmalta, kun päivärutiini poikkesi jollakin tavalla totutusta – hyvällä tai pahalla.

Entäpä sitten tänä päivänä. Mennyttä vuotta voisin ihan hyvällä omallatunnolla kutsua työuran ihan ykköseksi. Tähän ajan patinoimaan maailmaan vain upposi ja huomasi olevansakin sitten aikaa syvällä. Kun tässä alkuvuodesta näitä pakollisia seurantatietoja hankkeesta kokoilin, sai tuo työn monipuolisuus mieleen ihan uusia ajatuksia. Jos olisin ollut tosi rohkea, olisin saattanut työaikakirjanpidonkin tehdä viime vuodesta vähän uudella tavalla… Niiden työtehtävien osalta siis. Otteita tästä seuraavassa.

Kun viime vuosi oli kääntynyt kohti kevättä, tuli opiskeltua kovasti kuinka kahvia oikeaoppisesti piti vanhan kansan mukaan juoda. Onneksi harjoitteluvaiheessa ei päästy vielä ihan käytännön tasolle saakka, muuten olisi saattanut närästyslääke poikineen olla kovassa huudossa. Piti siis harjoitella hämäläisiä kahvihetkitapoja luennollisen verran. Ja jonkin sortin kondiittoriapulaisenkin virkaa tuli samalla testattua kun piti suunnitella kastettavat pöytään. Ja samassa opeteltua vähän käsikirjoittajankin taitoja rustatessa pientä näytelmäpätkää luennon päätteeksi. Antoihan se mahdollisuuden kirjoittaa itsensä toisen pääosan esittäjäksi. Vanhoissa leningeissä kaatelimme sitten luennon jälkeen toisillemme kahvia ja juorusimme joutavia, vähän kursaillen niin kuin hämäläisten kuuluukin.

Koitti uusi viikko. Kuusikymmenpäisen koululaislauman rymistäessä vieraaksemme kotiseutumuseolle olisi tarhantätiopinnoistakin saattanut olla jotakin apua. Jauhettiin kahvia niin että myllynkivet rutisi ja leikeltiin toppasokeria hampaat irvessä. Kahvinpavut uhkasivat mennä parempiin suihin ohjeista huolimatta ja tapahtuman päätteeksi ihmettelimme, kukahan nämä lukuisat kilot jauhettua kahvia oikeastaan koskaan juo…

Kiitos Hämeenraitin, päästiin ennen kesäkuuhun kääntymistä viettämään hellepäivää Evon maisemiin. Leiripäivän ohjelmassa meidän hankkeemme rastipisteellä arvovaltaiset joukkueet rakentelivat hankkimistamme aineksista aika komeita kaarnalaivoja. Ihan perinteiden mukaisesti ja mukaisiksi tuohipurjeita myöten. Ja saatiinhan me oikein kahteen otteeseen kesän aikana viettää myös lasten perinnepäivää yhdessä keskiaikaväen kanssa. Aiemmin jo tutuksi tulleet työtehtävät mm. kahvin ja sokerin parissa kun menivät jo ihan rutiinilla, piti koittaa välillä käsityöopettajankin toimenkuvaa. Nyt sitten sormivirkattiin. Pötköä syntyi niin pienempien kuin isompienkin kävijöiden rannekoruiksi, kukin tyylillään. Verhotamppejakin lupasi vanhempi väki tällä ohjeella tehdä, joten innostuivat tästä muutkin kuin lapset. Ja me.

Ja pitihän siinä perinnepäivien välissä heittäytyä hortonominkin saappaisiin, kun päämääränä oli valmistella luentoteksti sadan vuoden takaisista puutarhaopeista lapsille ja nuorille. Kaatosadehan meidät sitten lopulta itse luennolla yllätti ja taivasalla kun oltiin, oli taas vähän erilainen työpäivä. Ja uskonpa, ettei enää vanhoin konstein monella riittäisi kärsivällisyys edes pienen viljelmän kyhäämiseen. Ojanpohjilla kun piti jo aamuvarhaisella väijyä lapion kanssa torille meneviä isäntiä hevosineen, jotta kakkarat saatiin nopeasti kerättyä talteen ennen vikkeliä kylän poikia. Niistä kun tehtiin sitten sitä parasta lannoitetta.

Ja kun vähän koittaa vuodenkiertoa tiivistää, siirrytään nyt vaikka kekrinviettoon. Suuhun sopivaksi makustellun luentotekstin tarinoimista edelsi pesti pitopalveluemännän ”essuissa”. Yleisölle kun piti saada taiottuja sadonkorjuujuhlista tuttuja maaseudun makuja maittavaksi toivottuun noutopöytään. Possunpalvia sieltä ja leipäjuustoa täältä, ohrarieskaa ja hilloja… jotakin rullalle ja muita palasiksi. Hyvältähän nuo lopulta maistuivatkin kun lautasille päätyivät ja kivaakin taas oli.

Nalletädiksikin vuoden aikana kasvoin. Syyslomaviikolle kyhättyyn tapahtumaan toivotimme tervetulleiksi yleisön omine nalleineen.  Vastaanottokeskuksen virkailijan toimenkuvaan kuuluivat hyvin tarkat kirjanpidolliset työtehtävät kunkin nallen omistajatiedoista ja nallejen erilaisista vaatimuksista – jäiväthän ne meidän harteillemme yökylään. ”Illan hämärtyessä” päästiinkin sitten tositoimiin – kuvaamaan nallet talonpoikaisaskareissa kotiseutumuseolla ja samalla minusta tuli hetkeksi niin lavastaja kuin somistajakin.

Rivejä kun tässä alkaa kertyä, vietetään näin jutun päätteeksi sitten vaikka joulua. Tulinpa heikkona hetkenä luvanneeksi, että jo kauan unelmoimaani vanhanajan kuusijuhlaan voisin vaikka käsikirjoittaa vanhanajan joulunäytelmän, suunnitella tonttupiirileikin koreografian ja säestää vielä yhteislaulutkin juhlan aikana. Eihän siinä muuta… kuin että kun ei ole näytelmäkirjailija, ei tanssiesitysten koreografi ja viime
tapaamisesta pianon koskettimienkin kanssa oli vierähtänyt jo pari vuosikymmentä. Onneksi nykytekniikka mahdollisti tiukan harjoitteluvaiheen – pienen sähköpianon pimputtamisen kuulokkeiden kautta. Muuten olisi saattanut ulkoruokinta uhata.

Näitä omia(kin) vanhoja taitoja oli kieltämättä aika virkistävää herätellä henkiin – niin kuin me vuoden aikana on tavattu tehdä. Ja taas oli päivä erilainen.

P.S. En ollut rohkea. Työaikakirjanpidossa lukee edelleen virallisempia lausahduksia kuluneen vuoden työsarasta. Toisaalta, olisin ehkä saanut aiheutettua maksatusosastolla hymyilevää hämminkiä, jos olisin kertonut yksityiskohtaisemmin elämästäni. Lisätietopyyntöä odotellessa!

Katsauksen vuoden työhön esitteli meille Linnaseutu ry:n kyläkoordinaattori Johanna Henttinen.

 

MAMILin tunnustuksia

Minulla tulee puoli vuosisataa täyteen tänä vuonna ja olenkin huomannut, kuinka vuodet ovat muuttaneet itseäni ja kenties muitakin. Siinä, missä vielä parikymmentä vuotta sitten maanantaiaamuisin vertailtiin lähinnä viikonloppuna kuluneiden kaljojen määrää, nykyisin tuntuu yleisin vertailtava suure olevan lihasvoimin liikutut kilometrit ja niihin käytetty aika. Varsinkin meidän keski-ikäisten miesten keskuudessa tämä tuntuu olevan erittäin suosittu puheenaihe. Joku juoksee, joku hiihtää, joku suunnistaa ja itse koitan pyöräillä.

Toki monet ovat liikkuneet koko ikänsä, mutta aika yleistä tuntuu olevan saada liikuntapistos 40 ikävuoden kilometritolpan jälkeen. Kun aamuisin kolottaa ja kengännauhoja solmiessa huomaa pohtivansa, josko tarralenkkarit olis kiva juttu. Tajuaa, että alkaa olla porukan nuorin enää citymarketin peliautomaateilla ja että ei ehkä kuitenkaan elä ikuisesti tai edes kauaa, ellei tee asialle jotain. Continue reading ”MAMILin tunnustuksia”

Kultasepästä kyläaktivaattoriksi

Viime aikoina näkynyt #Olisinpatiennyt-haaste herätti itsessäkin tunteita. Vanhojahan ei saisi muistella. Tikulla silmään. Tikut valmiiksi ja tuikkaus tähän suuntaan.

En halunnut mennä peruskoulun jälkeen lukioon. Halusin opiskella isäni jalanjäljissä kultasepäksi. Pakollinen käynti opinto-ohjaajalla oli järkytys. Opo: ”mitä sinä sinne kultaseppäkouluun haet, et pääse kuitenkaan”. Eihän 15-vuotiaalle ujolle oman tiensä etsijälle voi noin sanoa!
Vaan kuinkas sitten kävikään? Pääsin sisään! Kyllä, olin itsekin yllättynyt. Hakijoita oli muistaakseni noin 300. Onneksi en lannistunut oponi sanoista. Vaan toteutin unelmani. Continue reading ”Kultasepästä kyläaktivaattoriksi”

Ainainen kiire

Juttelin erään kollegani kanssa ja totesimme meillä molemmilla olevan hurjasti tekemättömiä töitä rästissä. Ei nyt mitään akuuttia päälle kaatuvaan, mutta loppua ei näy. Eipä silti, hyvähän se on että töitä riittää.

Mutta mistä tämä jatkuva ja ainainen kiire johtuu? Kaikki tekniset vempaimet ja järjestelmät helpottavat ja nopeuttavat työntekoa ja silti syntyy ruuhkaa. Vai helpottavatko ja nopeuttavatko nämä työntekoa helpottavat laitteet työntekoa? Nykymaailmassa on valtava määrä tietoa, joka on käytännössä helposti saavutettavissa ja siksi kaikkien saatavilla. Jokaiseen asiaan löytyy siten yhä enemmän taustatietoa. Ennen jonkin asian taustojen selvittämiseen riitti 10 riviä tekstiä, nyt sitä tarvitaan 10 sivua. Noin suhteellisesti ajateltuna.

Olemme siis kehässä, jossa saatavilla olevan tiedon määrä kasvattaa tiedon tarvetta. Kun tähän kierteeseen vielä lasketaan tietoyhteiskunnan haavoittuvaisuudelta suojautuminen, niin kiireitä on tiedossa. Ennen kun mikään data ei liikkunut verkossa, ei verkosta tulevia uhkia tarvinnut pelätä. Nykyään kun kaikki tieto on sähköisenä, on verkon kautta tuleva uhka nähtävästi realistinen ja siksi otettava huomioon. Ja toukokuun lopussa tulleesta sähköpostitulvasta päätellen moni toimija onkin ottanut aiheeseen liittyvän uuden lainsäädännön huomioon. Continue reading ”Ainainen kiire”

Työtä ennen lomaa

Toiseksi viimeinen työpäivä ennen lomaa. Lehdissä ja mediassa on ohjeita miten järjestelet työt niin, että on hyvä jäädä lomalle. Kevennä työtahtia ennen lomaa ja tee lista tekemättömistä töistä, jotka vielä ennen lomaa pitää tehdä. Siirrä muut suosilla syrjään.

Kuten voi kuvitella, oikeassa elämässä ei useinkaan mene näin, vaan juuri viimeisinä päivinä tulee jotain yllättävää, mitä pitää hoitaa. Virkamiestä riivaa lievä paniikki: tuleeko tarvittavat liitteet hakijoilta ajoissa, vieläkö Leadereistä tulee jotain, saako nää valmiiksi ennen lomaa? Mikä se juttu oli, mitä lupasin kommentoida, mihin viestiin piti jo eilen vastata? Ja työaikaseuranta, asiakastyytyväisyyskyselyt ja ai niin, blogi-tekstikin piti kirjoittaa!

Tämä tuntuu toistuvan joka vuosi ennen kesälomaa. Näköjään sitä vaan ei opi, vaan itseaiheuttaa tämän tilanteen vuosi toisensa jälkeen. Olen kuullut villejä huhuja, että on olemassa ihmisiä, jotka pystyvät tekemään suunnitelmia ajankäytöstään ja jopa toteuttamaan ne! Tällaisina päivinä kadehdin vilpittömästi heitä, vaikka valitettavan usein tuntuukin, että nykymaailmassa suunnitelmat, ohjelmat ja strategiat ovat päätarkoitus eivätkä apuväline. Continue reading ”Työtä ennen lomaa”

Kalatalousaktivaattorin työ, puisevaa puurtamistako?

Hakemuksia, lomakkeita, kirjelmiä,

ohjeita, pykäliä, artikloita!

Niitäkin, mutta onneksi paljon muutakin!

Viime kuussa pääsin osallistumaan useisiin mielenkiintoisiin tapaamisiin. Pääsin myös tutustumaan Kasnäsin kalajauhotehtaaseen. Siellä tuotetaan kalajauhoa, joka on pohjana maailman ekologisimmaksikin mainitulle Itämerirehulle, jota käytetään kirjolohien kasvatukseen. Eikö olekin mielenkiintoista!

Viime viikolla ja tämän viikon alkuviikosta jouduin kyllä painimaan hankalien asioiden parissa. Kalasatamien määräaikaishakuun liittyvät artiklat aiheuttavat päänvaivaa. Lisäksi parin yrittäjän maksatushakemuksissa oli ongelmia. Ei ollut yhtään mielenkiintoista!

Tänään kävimme viestintäassistenttimme Hennan kanssa tutustumassa ankeriaan merkintään Padasjoella. Kalat oli pyydetty Vääksynjoessa sijaitsevalla ankeriasarkulla ja viety sitten Padasjoelle säilöön. Continue reading ”Kalatalousaktivaattorin työ, puisevaa puurtamistako?”

Ulkotöistä sisätöihin – harjoitellen

Ensin ulkotöitä

Maaliskuun alussa ahersin vielä ulkotöissä Salpausselän kisamontussa. Opiskeluuni sisältyi olla vapaaehtoisena Lahti2017-kisoissa reilun kolmen viikon ajan.

Ennen kisoja somistimme tapahtumapaikkoja suksiaitoja ja havukoristeita tekemällä sekä kankaita ja banderolleja ripustelemalla. Nippusiteet tulivat hyvin tutuiksi…

Kisojen aikana pidimme huolta, että yleisilme oli kondiksessa ja korjailimme tarvittaessa repsahtaneita kohtia. Kisojen jälkeen sitten purimme vauhdilla kaiken, minkä olimme muutamaa viikkoa aikaisemmin rakentaneet. Muutamassa päivässä tapahtumapaikalla ei näkynyt enää yhtään violettia kangasta tai muutakaan viitettä siitä, että jotain oli yleensä tapahtunut.

Tällaista on tapahtuman järjestäminen. Se tulee ja se menee. Muistot vain jäävät, mutta nehän tässä ovatkin pääasia! Continue reading ”Ulkotöistä sisätöihin – harjoitellen”

Leader-kehittämishankkeiden pariin!

Olen uusi Leader-kehittämistukien käsittelijä Hämeen ELY-keskuksessa. Yritän sovittaa koon 37 jalkaani reippaasti yli 40 numeron saappaisiin: edeltäjäni Ari Lindqvist on ollut EU-jäsenyyden alusta asti Leader-toiminnassa mukana ja tunsi asiat etu- ja takaperin. HUH! Hain tehtävää mottonani, että vierivä kivi ei sammaloidu. Muutaman kuukauden kokemuksella voin sanoa, että se onkin osoittanut toimivaksi motoksi: on erittäin virkistävää opetella uusia asioita. Senkin tällä muutaman kuukauden kokemuksella voin jo todeta, että tämä työ on aivan huippua! Että virkamies voi tuntea näin suurta työniloa! Leader-hankkeet ovat ihmisen kokoisia ja konkreettisia, ja on ilo olla mukana tukemassa kansalaisten innolla suunnittelemia ja toteuttamia hankkeita. Olen konkreettisesti istunut tuetulla tuolilla ja lähes vedet silmissä kuunnellut yhdistysaktiivin kertomusta siitä, miten Leader-tuella on helpotettu heidän toimintaansa. Hoidan ELY-keskuksen puolelta EMO ry:n, Linnaseutu ry:n ja LounaPlussa ry:n kehittämishankkeiden asioita. Vaikka olenkin hiihdossa perinteisen tyylin naisia, niin toivottavasti muuten elämässäni voin ajatella asioita uudesta vinkkelistä. Continue reading ”Leader-kehittämishankkeiden pariin!”

Työnhaun viidakossa

Juuri samaisena päivänä, kun tämä teksti julkaistaan, olen entiseen opinahjooni kutsuttuna kertomassa työstäni ja siitä, miten päädyin nykyiseen työhöni.  Omalla kohdallani vastaus viimeiseen kysymykseen on, että päädyin nykyiseen työhöni monen iloisen sattuman summana. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita, vaan toisille työnhakukin on jo täyttä työtä!

Taannoin Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jossa nostettiin esille se, että tulevaisuudessa cv:tä ja työkokemusta tärkeämpää on työnhakuvaiheessa tuoda esille oma kehittymiskyky ja halu oppia uutta. Väittämä perustuu siihen, että työnkuvat vaihtuvat nopeasti, jolloin työntekijällä täytyy olla todellinen halu kehittyä työtehtävien tahdissa. Uskon asian olevan juurikin näin, mutta samalla hetkellä työnhakuvalmennuksissa painotetaan cv:n ja työhakemuksen sisällön tärkeyttä.

Yhtenä haasteena työnhakijalla työnhaussa on varmaankin se, että työnhaku kehittyy niin hurjaa vauhtia, että pian perinteinen työhakemus ja cv ovat jo kivikautisia työkaluja. Tilalle ovat tulossa visuaaliset cv:t, video cv:t, sähköiset portfoliot ja ties mitä muuta. Itseäni tämä työnhaun teknistyminen jopa vähän hirvittää, saatikka sitten palkkatuella töissä olevia asiakkaitamme.  Olenkin pohtinut, että pärjääkö työmarkkinoilla jatkossa parhaiten se henkilö, joka omaa parhaan tietoteknisen osaamisen videohakemuksineen vai voiko hakija pärjätä vielä perinteisin menetelminkin ilman teknisiä hienouksia ja profiilia LinkedIn:ssä. Continue reading ”Työnhaun viidakossa”