Etusivulle

Avainsana arkisto sanalle: työyhteisö

Oletko sinä(kin) tehokas suorittaja?

Toiminnanjohtajamme pyysi meitä kaikkia työntekijöitä tekemään taannoin persoonallisuustestin, jonka tuloksia emme ole itseasiassa vielä yhdessä käyneet läpi, mutta ideana oli tarkastella sitä, minkälaisia persoonia työyhteisöstä löytyy. Tehtyäni testin naurahdin ääneen, sillä persoonallisuustesti kertoi minun olevan tehokas suorittaja. Tulos ei olisi voinut osua oikeampaan, sillä sitä todellakin olen. Vaikka tulos jossain määrin huvittikin minua, oli peiliin katsomisen paikka. Samoihin aikoihin luin nimittäin YLE:n sivuilta artikkelin, jossa varoteltiin ylisuorittamisen vaaroista.

Sekä hankesihteerin työ että tämän hetkinen elämäni vaatii jonkinlaista suorittamista ja suoriutumista viikosta toiseen. Tähän hankesihteerin työn tekemiseen persoonallisuustestin tulos oli kerrassaan loistava, koska esimerkiksi ”innostava suunnittelija” persoona voisi turhautua tässä paperinpyörittämisessä alta aika yksikön. Omana heikkoutenani työntekijänä tiedänkin olevan luovuuden ja innovatiivisuuden puute ja suorastaan kadehdin niitä henkilöitä, joilla putkahtelee ideoita, kuin sieniä sateella. Joskus olen jopa päätellyt asian niin, että aivojeni kapasiteetti on niin täynnä suorittamista, että millekään muulle ei jää enää tilaa. Olisikohan aika relata? Continue reading ”Oletko sinä(kin) tehokas suorittaja?”

Huono perehdytys pilaa hyvän rekrytoinnin

Olin aloittanut harjoittelun LounaPlussalla muutama päivä aiemmin kun minulle ”vinkattiin” tästä blogivuorosta. Miettiessäni mistä kirjoittaisin, päädyin lukemaan aiemmin Hämeenraitti- sivustolla julkaistuja blogikirjoituksia. Huomasin vanhoja kirjoituksia selatessani, että myös muut pahaa aavistamattomat harjoittelijat tai vasta vähän aikaan toimessaan olleet uudet henkilöt ovat painineet saman ongelman kanssa – mistä kirjoittaisin. Tämä tuntui melko lohdulliselta, sillä alkuun koin tehtävän hyvin haastavaksi. Mietin mitä ihmettä minä kirjoittaisin teille, jotka toiminnan läpikotaisin tunnette.

Olin hiljattain puheissa muutaman opiskelutoverini kanssa, jotka ovat myös tämän kesän suorittamassa harjoitteluitaan ja mieleeni tuli, että voisin kirjoittaa teille harjoittelijan/uuden työntekijän vastaanotosta ja huomioimisesta. Kyseiseltä kentältä kun on muutoinkin tuttavaiirissäni kuulunut viime aikoina melkoisen ikäviä kokemuksia.

Tähän kohtaan haluan korostaa, että LounaPlussalla minut on otettu sydämellisesti vastaan, kaikki täällä toimistolla ovat ystävällisiä, kärsivällisiä ja avuliaita, eikä aiheen valinta millään tavalla liity heihin tai harjoitteluuni!

Continue reading ”Huono perehdytys pilaa hyvän rekrytoinnin”